Luulin nimen perusteella, että Yashar Kemalin Ararat-vuoren legenda jatkaisi Hoikan Memedin tarinaa: olihan jo sen edellisessä osassa piirteitä siitä, että Memed oli muuttumassa ihmisestä taruksi. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro Memedistä, mutta kerronnassa on jatkuva sadun sävy.
Ararat-vuoren legenda alkaa niin, että Ahmetin ovelle tulee arvokas täysverinen hevonen. Hän vie sen kolme kertaa pois, mutta aina se palaa – ja perinteiden mukaan hevonen on siten hänen. Se ei kuitenkaan käy perinteitä kunnioittamattomalle hevosen alkuperäiselle omistajalle valtias Mahmud Khanille. Lisäksi valtiaan tytär rakastuu Ahmetiin.
Koko tarina on oikeastaan kamppailua yhteisön perinnäistapojen ja valtaapitävän omien halujen välillä. Perinteet on annettu taivaasta ja ne ovat ikuisia, Mahmut Khanin halut taas subjektiivisia ja ohikiitäviä. Tuntuu selvältä, että vaikka Mahmut Khan saattaa voittaa taistelun, hän ei tästä asetelmasta voi kuin hävitä sodan – kuinka ikuiset totuudet voisivat muuttua? Ahmet ottaa vastaan sellaisenkin haasteen, että valloittaa mahdottomana pidetyn Ararat-vuoren huipun. Se lisää sadun tuntua.
Samalla kuitenkin ainakin nykylukija tietää, että tarinassa kuvattua maailmaa ei enää ole, jos on koskaan ollut. Kun kirja päättyi, niin jatkuiko tarina tosimaailmassa niin, että se, mitä Mahtut Khan edusti, voitti?