James Dickeyn Kohti valkeaa merta mietityttää jälkeenpäin etenkin esittelytekstiensä vuoksi. Takakansi markkinoi: ”Unohtumattoman Syvän joen tekijän uusi romaani – julma ja runollinen kertomus sotilaan vaelluksesta vihollismaan halki.” Kansipaperi puolestaan kuvaa, että romaanin päähenkilö hävittäjälentäjä Muldrow ”leijailee laskuvarjollaan suoraan vihollisen keskelle – ja siitä alkaa hänen selviytymistarinansa”.
Tekstit sinänsä pitävät paikkansa. Japani on toisen maailmansodan aikaan amerikkalaiselle Muldrowille vihollismaa, ja jouduttuaan alasammutuksi hän tosiaan joutuu keskelle selviytymistarinaansa.
Minä luen tarinaa niin, että Muldrowin hävittäjän tuhoutuminen ja hänen pelastautumisensa laskuvarjolla muuttaa tarinassa sekä kaiken että ei mitään.
Ajatellaan, että hänen koneensa ei olisi joutunut tulitukseen ja hän olisi päässyt tekemään pommituslentonsa suunnitelman mukaan. Tokion infrastruktuuria olisi tuhoutunut, ihmisiä olisi kuollut. Muldrow olisi kadonnut jonnekin historian lehdille tai armeijan tiedostoihin.
Nyt hänen koneensa kuitenkin putoaa. Muu laivue pommittaa kaupunkia. Infrastruktuuria tuhoutuu. Ihmisiä kuolee. Mikään ei muutu. Muldrow jää henkiin maan kamaralle ja aloittaa matkansa merelle. Hän kulkee läpi murjoten kaupungin ja murhaa ihmisiä omien tarpeidensa vuoksi – pysyäkseen piilossa, saadakseen varusteita.
Hän jatkaa matkaansa hävittäjänä, vaikka ei enää ole hävittäjälentäjä menetettyään lentokoneensa. Hän etenee säälittämättä ja aiheuttaa tuhoa.
Tarinansa loppua kohti Muldrow alkaa menettää ihmisyyttään ja samaistua luontoon ja eläimiin. Lopulta hän tavallaan häviää. Ehkä tässä kuitenkin on ero siihen, että hän olisi saanut saada tehdä tuhotyönsä hävittäjällä: hän olisi pysynyt kaukana murhaamisensa ympäristöstä. Nyt hän kohtaa sen, ohittaa sen, ja katoaa sen jälkeen.