Keltainen kirjasto #306: Musta kirja

Hän otti hotellin edestä taksin; kuski alkoi kertoa hänelle tarinaa. Koska Galip oli tajunnut että ihminen voi olla oma itsensä vain kertomalla tarinoita, hän kuunteli ennakkoluulottomasti.

Orhan Pamukin Musta kirja on erikoinen tapaus. Se on tarina, jonka hahmot sekoittuvat tarinoihin mutta myös ovat tarinoita ja elävät tarinoita. Kaikki alkaa siitä, kun päähenkilö Galipin vaimo Rüya katoaa. Tätä etsiessä Galipille selviää, että myös Rüyn veli, kuuluisa kolumnisti Celâl, on kadonnut.

Tästä lähtökohdasta alkaa liukuminen jollakin tavalla rinnakkaisiin tarinoiden lävistämiin todellisuuksiin. Etsinnöissään Galip uppoutuu myös Celâlin kolumneihin, ja kirjassa alkavat vuorotella Galipin etsintätyöstä kertovat luvut ja Celâlin kolumnit. Tämä vuorottelu kuitenkin kertoo katkeamatonta tarinaa, jossa jokin kolumnin yleisempi teema tai symboliikka toimii ikään kuin siltana lukujen välillä.

Erottelut erilaisten lukujen – ja eri ihmisten – välillä alkavat hämärtyä. Galip muuttaa Celâlin asuntoon, käyttää hänen vaatteitaan, ja esiintyy Celâlina. Hän ryhtyy kirjoittamaan tämän kolumneja. Välillä nimi ”Rüya” ei viittaakaan Galipin vaimoon vaan hotelliin. Celâlin kolumnien takaa paljastuu plagiointia. Kolumnit ja niitä taustoittavat tarinat vilisevät kaksoisolentoja, sekaisin menneitä identiteettejä ja tarinoiden kaappaamia ihmisiä. Prinssi muuttuukin tahtomattaan talonpojaksi ja kaksoisolento, jota hän ei enää muistuta, vie hänen ylhäisen asemansa. Ihmiset odottavat messiasta, joka rakentuu kertomuksista. Muistinsa menettäneen kolumnistin täytyy kuulla tarinoita tullakseen itsekseen.

Mustan kirjan tarinaa on vaikea päättää. Millaisen johdonmukaisen ja tyydyttävän lopun voi saada tarinaan, joka kurkottaa liki joka suuntaan välittämättä siitä, mikä on jossakin maailmassa ”totta”? Ehkä tämän läpäisevyyden takia kirjan täytyy esiintyä itsessään jollakin tavalla.

Musta kirja, jonka taiteilija oli pilke silmäkulmassa työntänyt sokean kerjäläisen käteen, jakautui peilissä kahtia saaden kaksi merkitystä ja kaksi tarinaa, mutta kun katsoja kääntyi katsomaan ensimmäistä seinää, hän huomasi että kirja olikin jakamaton kokonaisuus, jonka mysteeri kätkeytyi siihen itseensä.

Näin toki. Tarinat kantavat, tarinat sisältävät kaiken tarpeellisen.

(Lainausten käännökset: Tuula Kojo)

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *