Yasunari Kawabatan novellikokoelman tarinat on kirjoitettu 1920-luvulta 1960-luvulle. Novellit ovat lyhyitä. Annan jokaisella lauseen.
Isoisän tuhka: Japanissa ilmeisesti poltettiin kuolleet ja haravoitiin heidän luitaan haudattavaksi.
Mies, nainen, kuormarattaat: Tyttö- ja poikalasten konfliktit sekä kotiolojen haukkuminen taitavat olla universaaleja.
Kello: Kylläpä parin sivun tarina ehtiikin kurottaa menneeseen ja tulevaaan ja sisältää kovasti tunnettakin.
Kampaus: Sotilaiden kulkemisessa on varmaan jokin symboliikka, jota en tavoita.
Kanarialinnut: Eläimiin voi sitoutua suuria tunteita -jopa siinä määrin, että ne on kunnioituksesta tapettava.
Valkoinen kukka: Kuoleman uhkan väistyminen saa asiat näyttämään erilaisilta – vai saako?
Vihollinen: Riistävätkö juuri pahimmat viholliset neitsyyksiä?
Kuu: ”Poikuus” sen sijaan on sellaista, jonka iloiten luovuttaisi.
Vainajan kasvot: Myös kuolema on osin katsojan silmässä.
Lasia: On mahtavaa, että muutaman sivun novellissa voi vain ilmoittaa, että ”kului kymmenen vuotta”.
Pyhimys Oshin: Pyhimyksestä, huorasta, pyhimyshuorasta.
Eläköön! Matkaelämäkin on elämää – kyse on elämisestä.
Hopeapensaan oksa: Menneenkin kaihoa tuokiokuvauksessa.
Kesäkengät: Vaunun perässä kylästä toiseen itsepintaisesti verisin jaloin kävelevä tyttö voisi olla kauhutarinan lähtökohta.
Varpunen puhemiehenä: Kun ottaa sattumat jumalallisina merkkeinä, elämäntarinasta voi tulla vaikka minkälainen.
Neitsyiden rukous: Puhtaiden neitseiden naurussa on voimaa – mutta ainakin tässä tarinassa myös jotain pelottavaa.
Jumala on! Syyllisyys voi kantautua kauaksi, mutta onko sille syytä?
Olkihattu: Suuria mutta ei-jaettuja merkityksiä hatulla.
Palvonta: Elämä ja vähän enemmänkin mahtuu muutamaan sivuun.
Kultakalat katolla: Onko tämä kauhutarina?
Rahalla silattu tie: En aivan tavoita sitä, kuinka Tokion tuho ja rahasade liittyvät toisiinsa.
Aamullinen kynsienleikkaus: Onko hyttysverhoillakin symboliikka, jota en ymmärrä?
Nainen: Buddhalaisuus lienee paradokseja täynnä.
Kauhistuttava rakkaus: Voiko toista rakastaa niin paljon, että jumalat kostavat sen?
Esikoisteoksen kirous: Kirjaija saattaa joskus luulla itsestään liikoja.
Rouva etsivä: Pilanpäiten heitetty huomio voi muuttaa elämäntarinaa kovasti.
Uudenvuodenmännyt: ”Erottaisiinko?” voi ihminen kysyä toiselta vaikka silloin, kun kuulostellaan liikkuuko lähellä murtovaras ai rummutetaanko merihädän merkiksi.
Sokea mies ja tyttö: Elanto seksiä vastaan on näissä tarinoissa melko yleistä.
Äidinkieli ja rukous: Minun on vaikea uskoa kielten eriytymisen alkaneen siitä, että naapuriheimolta haluttiin salata asioita, mutta mustasukkaisuus voi varmasti olla aikamoinen voima niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin tarinoissa.
Koti: Ihan kuin äiti olisi menettänyt poikansa jättäessään tämän omilleen.
Äidin silmä: Tulee taas epäilys, että silmässä tai siteessä on jotain symboliikkaa, joka jää aukeamatta minulle.
Kolmannen luokan odotushuone: On ilmeisen tärkeä erottelu, matkustaako toisessa vai kolmannessa luokassa.
Lapsen nyrkit: En täysin pääse irti koomisista Mortal Kombat -mielikuvista, kun päähenkilön nimi on Gorō.
Syksyinen ukonilma: ”Jyrisi taas rajusti kuin kesä olisi yrittänyt itsemurhaa” on aikamoinen kuvaus ukkosesta.
Sateinen asema: En oikein tiedä, onko tämä nais- vai miesvihamielinen.
Köyhä rakastajatar: Tarinana kerrottu elämä voi olla paljon hohdokkaampi kuin eletty elämä.
Mies joka ei hymyillyt: Naamio voi paljastaa jotain yllättävää ja sen alta paljastuneen näkee eri tavalla kuin aikaisemmin.
Soturisukua: ”Soturi” voi tarkoittaa monenlaisia asioita.
Mustapioni: Ihmissuhteet voivat olla hämmentäviä ja varjeltaviksi salaisuuksiksi luullut asiat iloisia yllätyksiä.
Tanssijattaret matkalla: Yhteiskunnallista muutosta voi hahmottaa myös tanssijoiden kautta.
Ehostetut enkelit: Tämä on kuin otteita runoin kuvatuista unista.
Sidottu aviomies: Tässä narussa on eittämättä jotain symbolista.
Sateenvarjo: Sateenvarjon poimiminen voi ilmaista, että kaksi ihmistä kuuluvat toisilleen – tai tyttö pojalle, kuten tässä.
Riita: Ehkä tämä liittyy johonkin juuri Tokion ja maaseudun välillä tai yleisempään kaupunkien ja maaseudun jännitteeseen.
Kasvot: Se, että nainen ei ymmärrä lapsensa kasvoja ja että ne eri elämänvaiheissa muistuttavat lapsen isän kasvoja ja äidin kasvoja ja että isoäidin kasvot muistuttavat lapsen kasvoja on hyvin väkevää kerrontaa.
Pikkusiskon kimonot: Tässäkin on puolisoiden toisiinsa naruilla sitomisen elementti, mutta sen lisäksi pieni naamioitumis- tai muuttumisteema, joka tietenkin paljastaa salaisuuksia.
Kulmakarvat: Elämä muuttuu täysin, kun saa kuulla kulmakarvojensa olevan kauniit – vaikka se ehkä onkin tekosyy potkuille – ja sysää lopulta myös huoleen siitä, mitä tapahtuu jos kauniita piirteitä ei enää löydykään.
Viidenkymmenen senin hopeakolikot: Siinä on käänteen tuntua, kun lapsuusmuistoista palataan toteamukseen ”mutta äiti oli palanut kuoliaaksi Kandon pommituksissa”.
Punaiset luumunkukat: Joskus muistihäiriö voi tuoda tarinaan kauhuelementin.
Sukat: ”Tähän mennessä lahjojani on pantu ruumisarkkuun vasta kahdesti” ei kuulossta vähäiseltä, mutta tarkkaa tietoa kertojan iästä ei ole.
Närhi: Lintuemo löysi poikasensa, tyttö on menossa avioon.
Ruokoveneet: Sodan päättyminen saa katselemaan elämää toisella tavalla.
Munat: Kananmunallakin taitaa olla jokin merkitys, jota en tavoita.
Puussa: Salaisissa maailmoissa on jotain minuakin kiehtovaa.
Ratsastuspuku: Ehkä kaikissa tarinoissa ei ole tarpeen olla kryptisiä teemoja.
Kuolemattomat: Kaksi vainajaa kohtaakin elävien maailmassa.
Tuttavia vuosien takaa: Itselleen kehittämissään harhakuvissaankin voi elää hyvää elämää.