Taas vajaa hylly, koska en halunnut katkaista Italo Calvinon riviä. Tämän jälkeen on siis hyllyllinen Calvinoa.
Tästä rivistä tulee mieleen pari erityistä juttua: Kellopeli appelsiinin (sic) käännös ja pyrkmykseni lukea kirjojani systemaattisesti mutta kattavasti.
Muistellaan ensin Kellopeli appelsiinia. Aika monessa yhteydessä Moog Konttisen käännöstä on pidetty jotenkin oivaltavana tai erityisenä. Eittämättä suomennostyö oli haastava. Myönnän, että alkukielistä en ole lukenut, mutta mistä tahansa käännöksestä varmasti heijastuu, että alkuteos on kielellisesti mutkikas. Konttinen on päässyt muotoilemaan erikoista slangia, mutta jokin puheenparressa tuntuu jatkuvasti kovin kankealta. Onko teksti käännöspyrkimyksissä jäänyt jotenkin väärällä tavalla kulmikkaaksi, vai onko pyrkimys ollutkin hieman vieraannuttavaan kielelliseen kokemukseen?
Octavia Butlerin kuvassa näkyvä kolmikko tunnetaan Xenogenesis-trilogiana. Olen lukenut sen, mutta pakko on tunnustaa, etten muista siitä enää juuri mitään. Ihmiset ja muukalaiset kohtaavat, ja tavalla tai toisella mukana ovat myös lajien ja sukupuolten teemat. Paremmin muistan, että aikoinaan kirjahyllyssäni harmitti se, kuinka hajanaisesti olin teoksia lukenut – osa kirjoittajista oli jäänyt kokonaan huomiotta.
Tein päätöksen: Jos joltakin kirjailijalta on kaksi kirjaa lukematta, luen niistä toisen. Jos lukematta on useampia, luen kaksi. Aloin käydä kirjahyllyä läpi alusta asti. Muistaakseni sain kokoelman läpi kaksi kertaa, joskaan kaikkiin kirjailijoihin en tutustunut silloinkaan, kuten sarjan edellisestä merkinnästä sai lukea. Butlerin trilogia oli niin mielenkiintoinen, että luin sen loppuun ilman mitään ohjaavaa raamia.
Hmm. Näitä muistellessa tulee mieleen, että Pat Cadiganin Mielenpelin lukeminen olisi jatkoa paluulle menneisyyden kasarikyberpunkiin mutta ilman suhdetta omaan nuoruteen.