Me kuvittelemme tai haemme itsellemme mieluusti koherenttia elämäntarinaa. Tulkitsemme sellaisia myös toisille. Haluamme arvoituksille ratkaisuja ja elämänkin mysteereille ainakin sisäisesti johdonmukaiset ratkaisut.
Olivier Rolinin Port Sudan käynnistyy tilanteesta, jossa kertoja nuoruudenystävä on kuollut ja siivooja löytää kertojaa varten aloitetun kirjeen, jonka toimittaa kertojalle. Kirjeen alku ei ole mitenkään informatiivinen – se ei selitä mitään – mutta se tarvitaan, jotta meillä voisi olla tarina.
Nyt kyse on elämäntarinoista. Port Sudan on lyhyt teos, ja sen vuoksi jokaisella lauseella on roolinsa. Usein kertoja paljastaa samassa lauseessa jotain omasta nykyisyydestään, omasta historiastaan, sekä yhteisestä historiasta edesmenneen kanssa. Välillä hahmotellaan tulevaisuuttakin. Näin Rolin onnistuu kertomaan lyhyessä ajassa tarinoita, joista Port Sudanin maailmassa osa on ainakin periaatteessa totta – sikäli kuin muistot ovat -, osa nykyhetkessä kehkeytyviä, ja osa kuvitelmaa.
Kertojahan joutuu pitkälti keksimään nuoruudenystävänsä viimeiset vaiheet. Hän käyttää tässä muiden kertomuksia ja tulkintoja ja lisää päälle omansa. Sillä tarinalla ei ehkä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä tapahtui oikeasti. Se kuitenkin selittää kertojalle mitä tapahtui – tuottaa jonkinlaisen tyydytyksen, vaikka ei välttämättä rauhaa ja tyytyväisyyttä. Samalla se paljastaa jotain kertojan elämäntarinasta.