Koetan lukea kirjat ilman ennakkokäsityksiä tai odotuksia. En ole lukenut takakansiakaan vuosiin. Tämä tietämättömyys toki toteutuu vaihtelevasti: tutun kirjoittajan tekstiin suhtautuu tietenkin eri tavalla kuin aivan tuntemattoman, ja lisäksi kulttuurinen osmoosi varmistaa, että jotkut asiat ovat ennakkoon vähintään luulotellusti tuttuja. Voisiko James Joycen Odysseusta ryhtyä lukemaan vailla edeltäviä ehkä vahvojakin käsityksiä?
Oletuksia on aina. Lähestyin J.D. Salingerin Franny ja Zooey -nidettä romaanina. Romaania lukiessa yksi minulle tärkeimpiä asioita on se, kuinka kirjoittaja on päättänyt jaksottaa teoksensa. Selaillessani sivuja kiinnitän huomiota siihen, onko tarina ehkä jaettu osiin ja osat lukuihin, kuinka pitkiä luvut tyypillisesti ovat ja kuinka lukujen mitta kenties vaihtelee. Joskus voi kiinnostaa sekin, onko lukujen sisällä jaksotusta, kuten kappaleiden väliin pakotettuja vahvempia vaihtoja.
Franny ja Zooey vaikutti romaanilta, joka on jaettu kahteen selvästi eri mittaiseen osaan – Frannyyn ja Zooey’iin – ja jossa ei ollut lukuja. Tämä on heti epäilyttävä rakennevalinta: miten käy symmetrian ja harmonian, voiko tarina kantaa luvuttoman romaanin?
Käsitykseni oli väärä. Vaikka tarinat liittyvätkin toisiinsa, Franny on novelli ja Zooey pienoisromaani. Kumpaakin tulisi lukea hieman eri tavalla kuin romaania, ja tietenkin novelli ja pienoisromaani ovat vielä keskenään eri asioita. Rakenteellisten oletusteni vuoksi koin lukiessani jatkuvasti pientä ristiriitaa. Kokonaisuus vaikutti ontuvan eikä tarinassa ollut sellaista kaarta kuin romaanilta odottaa. Tätä korosti se, että varsinkaan Zooeyssa ei ulkoisesti tapahtunut juuri mitään, vaan dialogissa – tai monologissa – tutkailtiin henkilöiden sisäisiä maailmoja. Lisäksi kumpikin tarina on osa Glassin perheestä kertovaa kokonaisuutta, jonka tunteminen luultavasti kehystäisi tämän yhteisniteen eri tavalla.
Oletukset ovat siis tärkeitä eikä niitä voi välttää. Lukija rakentaa tarinan päässään, mutta rakennusaineksia eivät ole vain tarinan sisältöön liittyvät elementit, vaan myös ne annetut tai oletetut rakenteet, joihin lukija palasia asettelee – tai tässä tapauksessa pakottaa.