Helmet-lukuhaaste 2021, osa 2: Tammikuun kirjat

Tammikuun lopulliseksi lukusaldoksi tuli 16 kirjaa, mikä ylitti odotukseni, olin olettanut että kuukausittainen lukusaldoni jää kymmenen kirjan kieppeille. Luettujen kirjojen määrään vaikutti osaltaan se, että kirjoista 5 oli alle 200-sivuisia, mikä nopeutti lukemista. Ensimmäiset 6 lukemaani teosta esittelinkin jo edellisessä blogikirjoituksessa ja käyn nyt läpi loput tammikuussa lukemani teokset.

Simukan Lukitut-teoksen jälkeen jatkoin toisella nuortenromaanilla, Juno Dawsonin Cleanilla, joka olikin ensimmäinen tänä vuonna englanniksi lukemani teos. Clean kertoo rikkaasta teinitytöstä, joka joutuu päihdevieroitukseen ja tapaa siellä muita riippuvuuksista kärsiviä. Juoni oli ehkä hieman kliseinen, mutta silti sujuva luettava. Cleanin rinnalla luin Laura Kososen kirjoittamaa Suomi synnytti: kätilöiden kertomaa -teosta, jossa käydään läpi Kätilöopiston ja suomalaisten synnytysten historiaa.

Yllätyin iloisesti löytäessäni kirjastokäynnillä Joanne Harrisin Mansikkavaras-kirjan. Harris on yksi suosikkikirjailijoitani ja Mansikkavaras on neljäs osa Pienen Suklaapuodin aloittamaa tarinaa. Kirja itsessään oli kuitenkin lievä pettymys: kerronta ei temmanut mukaansa aivan yhtä voimakkaasti kuin aiemmissa osissa. En tiedä olisiko auttanut jos olisin kertauksen vuoksi lukenut aiemmat osat pohjalle, sillä niiden lukemisesta on jo aikaa. Samalla kirjasto-käynnillä poimin mukaani Celeste Barberin omaelämäkerrallisen Tämä on haaste -teoksen, joka lupaili humoristista, naispositiivista kerrontaa mutta joka ei kuitenkaan täysin yltänyt samaan kuin esimerkiksi Lena Dunham.

Vuoden ensimmäinen täsmäluettu kirja oli Piper Kermanin Orange is the New Black: Vuosi vankilassa. En ole vieläkään nähnyt kirjaan pohjautuvaa Netflix-sarjaa, mutta luin kirjan melko pian sen ilmestyttyä ja pidin siitä jo silloin eikä uudelleenluku muuttanut mielipidettäni.

Nopelukuisiin kirjoihin kuuluivat myös Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelma Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia ja Irmeli Westermarckin Tassunjälkiä: Sinttu-staffin muistelmat. Härkösen kolumnit ovat osuvia ja usein humoristisia, Tassunjälkiä taas kertoo koiran näkökulmasta elämästä koiraperheessä, varsin hupaisaa luettavaa siis sekin.

Helmet-lukuhaasteen Facebook-ryhmä on hyvä paikka löytää kirjasuosituksia ja sitä kautta löysin Katie Lowen jumalten verta suonissamme -jännärin. Tämän teoksen kohdalla iski vuoden ensimmäinen lukujumi: juoni tuntui löysältä ja kerronta tuntui paikoin haahuilevan ympäriinsä. Lisäksi verellä mässäilyä oli ehkä hieman liikaa makuuni. Kirja ei ollut huono, se ei vain ollut tyyliseni.

Luen mielelläni matkakirjoja ja Kirsikka Myllyrinteen Happamat sitruunat oli omiaan keskitalveen. Myllyrinne kertoo muutostaan Kreetalle ja sopeutumisesta elämään saarella, jonka kieli ja tavat ovat aluksi hyvin vieraita.

Tammikuun viimeinen luettu kirja oli Deborah Feldmanin Unorthodox, joka on toiminut samannimisen Netflix-sarjan pohjana. Kirja oli todella kiinnostavaa luettavaa, vaikka välillä olikin vaikea muistaa, että tapahtumat sijoittuvat 2000-luvulle, sillä niin vanhahtavilta naisten käytöskoodit ja järjestetyt avioliitot kuulostivat. Kirja loi kuitenkin rehellisen ja elävän kuvan siitä, millaista on kasvaa vanhakantaisessa uskonnollisessa ympäristössä ja mitkä asiat voivat aikaansaada kimmokkeen irtaantua yhteisöstä.

Kategoria(t): lukuhaaste Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *