Onkohan Aku Ankan taskukirjoissa enää kehyskertomuksia? Ainakin aikaisemmilla vuosikymmenillä ne olivat esinäytös ja varsinaisten tarinoiden välissä olevia lyhyitä siirtymiä , jotka olivat usein vähän vaatimattomammin piirrettyjä. Ne tekivät taskukirjan tarinoista jokseenkin johdonmukaisemman kokonaisuuden. Se, oliko moinen tarpeen, on toki toinen juttu.
Taskukirjojen kehyskertomukset palasivat mieleeni lukiessani Ursula K. Le Guinin kokoelmaa Lentokenttien maailmat. Se ei ole mikä tahansa kokoelma Ursula Le Guinin kirjoittamia novelleja, vaan jonkin muun Le Guinin novellin lisääminen näiden tarinoiden joukkoon rikkoisi kokonaisuuden. Ne lentokenttien maailmat, joita tämä kokoelma sisältää, ovat nimittäin eri ulottuvuuksissa olevia maailmoja. Näihin kertoja ja muut ihmiset pääsevät siirtymään lentokenttien epämukavuudessa tietyillä toimenpiteillä eli ”esinäytöksessä” esitellyllä ”Sita Duplinin menetelmällä”.
Oikeastaan vain kehyskertomuksen olemassaolo luo tähän kokoelmaan tarinan. Saatan tässä vähän liioitella, mutta useimmat Lentokenttien maailmojen novellit eivät ole erityisen tarinallisia. Ne pikemminkin esittelevät tilanteen ja samalla esittelevät meidän olosuhteistamme rajusti poikkeavan maailman, jossa tuo tilanne vallitsee.
Ilman kehyskertomusta Lentokenttien maailmat olisi melkein vain kokoelma ideoita – kasa hieman laajennettuja muistiinpanoja. En sano tätä vähätelläkseni näiden ideoiden arvoa, sillä ne ovat enimmäkseen varsin kiehtovia. Le Guin olisi voinut kirjoittaa jokaisesta mielenkiintoisen romaanin tai itsenäisen novellin, jos aikaa ja voimia olisi riittänyt ja jos hän olisi halunnut.
Hänellä ei tietenkään ollut mitään velvollisuutta siihen. Ehkä muutama romaani näistä maailmoista tai kymmenkunta itsenäistä novellia näiden maailmojen ideoista olisi tarjonnut tätä kokoelmaa syvällisemmän ja oivalluttavamman kokonaisuuden. Kehyskertomuksen kirjoittaminen näihin ideoihin saattaa kuitenkin olla hyvä välimallin ratkaisu: se tarjoaa sekä tarinan että mahdollisimman suuren ideamäärän.