Väitöstilaisuuteni oli noin kolme kuukautta sitten. Yksi aika iso osa elämäntarinaa on siis takana. Mutta väitöskirjan tarina on paljon muutakin kuin sen tekemisen historia. Tietenkin sen tekemiseen liittyy runsaasti ponnistuksia, ajatuksia ja tunteita, mutta näiden intensiivisten hetkien lisäksi se oli lähinnä odottelua.
Välillä piti odottaa muiden töiden hetkittäistä vähenemistä, että pääsisi kirjoittamaan tai korjaamaan artikkelikäsikirjoitusta. Kun käsikirjoituksen ensimmäisen version oli saanut valmiiksi ja lähettänyt arvioitavaksi, piti odotella toimituksen päätöstä siitä, otetaanko sitä edes tarkempaan arviointiin. Jos otettiin, piti odotella arvioijien suostumista, sitten itse arviointeja. Korjausten tekemisen jälkeen piti odotella niiden arviointeja, hyväksymisen jälkeen artikkeleiden taittoa ja itse julkaisua.
Kun artikkelit oli julkaistu, piti odotella että ehtii kirjoittamaan yhteenveto-osaa. Sitten piti odotella kesän yli ja syksyyn, että esitarkastusprosessi pääsee ylipäätään alkamaan. Esitarkastajat tekivät työnsä niin hyvissä ajoin kuin inhimillisesti oli ylipäätään mahdollisesti, mutta se oli taas pari kuukautta odotusta. Väitöskirjan taittoa ei paljon tarvinnut odotella – siitä häkeltynyt kiitos Granon Jyväskylän toimipisteelle. Väitöstilaisuuden odottaminen oli seuraava vaihe, mutta sehän meni muita töitä tehdessä.
Odottelutarinan ohella väitöskirjalla on kaksi muutakin tarinaa: kuinka teos liittyy omaan elämänhistoriaani ja kuinka itse tekstiin rakentuu tarinan jälkeenpäin. Keskitytään nyt jälkimmäiseen.
Tietenkin tutkimuksella on ennen ensimmäisenkään sanan kirjoittamista jokin tavoite. Jotain halutaan saada selville, täsmentää, avata. Mutta kun väitöskirjan täytyy olla kokonaisuus, joka vastaa johonkin tieteenalan kannalta merkittävään kysymykseen, se ei voi olla vain samoihin kansiin nidottu artikkelinippu.
Tämän vuoksi yhteenveto-osa – joka kattaa ensimmäisen puolikkaan väitöskirjasta – vaatii myös vähän luovaa kirjoittamista, tarinan rakentamista. Yhteenveto-osan täytyy johdattaa lukija ja ehkä kirjoittajan ajattelemaan, että juuri tällainen tutkimusprojektin ja teoksen piti alusta pitäen ollakin.
Vaikka yhteenveto-osassa kerrotaankin tutkimuksen tavoitteet ja sitten todetaan niiden toteutuneen, alussa tavoitteet tuskin olivat juuri ne, jotka teokseen lopulta kirjataan. Miten ne voisivat ollakaan? Tutkimusprosessin aikana törmätään umpikujiin eri syistä ja tavoitteita joutuu asettelemaan uudestaan. Kirjoittamisen aikana saattaa ilmestyä toisen ryhmän tutkimus, joka vastaa tiettyyn kysymykseen paremmin kuin omalla aineistolla koskaan voisi, ja suunnitelmat täytyy panna osin uusiksi. Kun käsikirjoitus lopulta pääsee vertaisarviointiin, voi toimittajalla tai arvioijilla olla vaihtelevan perusteluja ehdotuksia siitä, mitä tutkimukseen kannattaisi lisätä mitä olisi syytä poistaa.
Arvioijilla ei tietenkään ole näkemystä koko tutkimusprojektin tavoitteista samalla tavalla kuin kirjoittajalla. Heidän ehdotustensa toteuttamisen jälkeen seuraa siis uusi haaste: miten näiden muutosten jälkeen kirjoittaa yhteenvetoon ehjän tarinan, jossa tutkimuksen tavoitteet seuraavat loogisesti toisiaan, vaikka tuon logiikan on vasta äsken rakentanut?
Tämän jälkeen joutuu testaamaan sen, toimiiko rakennettu tarina esitarkastajilla. Tutkimusalueen asiantuntijana he lukevat sitä omista lähtökohdistaan käsin – teoriat, käsitteet ja painotukset ovat ehkä heidän tulokulmistaan eri tavalla olennaisia kuin kirjoittajan mielessä. Tarinan ja valintojen täytyy toimia riittävän hyvin myös heidän lukemanaan. Jos niin ei käy, tutkija joutuu ehkä vielä uudelleen rakentamaan yhteenveto-osan tarinaa – ja taas sellaiseksi kuin se on muka ollut koko ajan.
On todella mielenkiintoista, että vaikka yhteenveto-osan ja siten koko väitöskirjan tarina rakennetaan viimeiseksi ja lopun jo tietäen, juuri niin sen täytyykin käydä. Se on tarinallinen keino, jolla helpotetaan lukijan urakkaa. Romaanikirjailijakaan ei jätä sivupolkujaan ja hylkäämiänsä ideoita harhauttamaan lukijaa. On ikään kuin vaihtoehtotodellisuuksia, joissa romaanihenkilölle tapahtui eri asioita kuin lopullisessa tarinassa. Samalla tavalla vaihtoehtotodellisuuksissa voisi majailla muita väitöskirjoja, jotkut samoilla tuloksilla mutta erilaisilla yhteenveto-osien kertomilla tarinalla, jotkut puolestaan tyystin eri tutkimuskysymyksillä. Mutta tavoitteena kai – niin romaanien kuin väitöskirjojenkin kertomilla tarinoilla – on kertoa maailmasta jotain kiinnostavaa ja olennaista.