Helmet-lukuhaaste 2021, osa 3: Helmikuun kirjat

Helmikuussa lukutahti hidastui hieman, sillä luettua tuli vain 11 kirjaa. Koska haasteen ryhmässä käydään aktiivista keskustelua kirjoista, olin varannut paljon kirjoja kirjastosta ja nyt varaukset alkoivat purkautua, mikä toi lukemiseen ehkä tiettyä painetta: tavallisesti käytän kirjaston kirjojen uusintamahdollisuutta varsin innokkaasti.

Helmikuun ensimmäinen luettu kirja oli Kari Palinin Sörkka: kuritushuoneen päiväkirja, joka osui sopivasti haastekohtaan 1: kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa. Sen rinnalla luin Matt Haigin Keskiyön kirjastoa, jota oli kehuttu kovasti. Pidin kirjan lähtöasetelmasta, mutta kun päähenkilön vaihtoehtoelämiä oli esitelty muutama, petyin ehkä hieman siihen, miten negatiivinen pohjavire tarinassa oli. Annoin kirjalle kuitenkin arvosanaksi 4/5, sillä kerronta oli sujuvaa ja tarinalla oli ehdottomasti hetkensä.

Sayata Muratan Lähikaupan nainen oli nopealukuinen kertomus naisesta, jolle työ on elämän keskipiste, joten kirja menee oikeutetusti haastekohtaan 37: kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa. Seuraavaksi lukemani Enni Mustosen Pukija olisi myös sopinut tähän, sillä juoni pyöri paljon työn ympärillä, mutta sille löytyi paikka muualta. Mustonen on minulle uudehko tuttavuus, mutta historiallisten romaanien ystävänä pidän hänen teoksistaan erittäin paljon. Historiallisiin romaaneihin lukeutuu myös Julia Quinnin Bridgerton-romaanisarjan ensimmäinen osa, Salainen sopimus, joka oli ehdottomasti huikein lukemani romaani pitkään aikaan. Vaikka teos on pintapuolisella lukemisella hyvin perinteinen historiallinen yläluokasta kertova rakkausromaani, se sisältää myös satiiria sekä itse genreä että aikakautta kohtaan. Sääli että muiden osien suomennos on vasta tekeillä, olisin mielelläni jatkanut tarinaa heti. Jatko-osaa odotellessa on toisaalta aikaa katsoa kirjoihin pohjautuva Netflix-sarja, jota on myös kehuttu.

Leena Sorvalin Kolme kuukautta karanteenissa käsittelee poikkeusolojen alkuvaihetta ja yhdistää päiväkirjamerkintöjä uutisleikkeisiin. Kirja puhuttelee varmasti eri tavalla viiden tai kymmenen vuoden kuluttua kuin nyt, kun koronan aiheuttamat poikkeusolosuhteet ovat yhä arkea. Sorvalin jälkeen tartuin Felicia Feldtin Näkymätön tytär -teokseen, jossa kirjailija kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan monilapsisessa perheessä. Kirjan rakenne on hajanainen ja kerronta hyppii ajassa, mikä kuvaa hyvin muistojen epävakaata luonnetta mutta tekee kirjan lukemisesta hieman raskasta: tapahtumien kulku jää lukijalle epäselväksi, mikä voi toisaalta olla tarkoituskin.

Nora Roberts on yksi suosikkiviihdekirjailijoitani ja hänen esikoisromaaninsa Täysverinen irlantilainen julkaistiin yhteisniteenä aiemmin lukemani Heijastuksia-romaanin kanssa. Molemmat ovat hömppäviihdettä parhaimmillaan: juonissa tai hahmoissa ei juuri ole yllätyksellisyyttä, mutten sitä toisaalta genreen liiemmin kaipaakaan.

Susan Heikkisen Pullopostia Seilin saarelta: potilas numero 43 kertoo osin mielisairauksien hoidon historiasta, osin yhden ihmisen elämästä laitoksissa. Kirja yhdistää tutkimuksissa löytyneitä tosiasioita ja fiktiivisiä tulkintoja, mutta lopputulos on sujuvaa luettavaa. Tämän rinnalla luin David Attenborough’n elämää käsittelevän Yksi elämä, yksi planeetta -teoksen, jossa käydään läpi paitsi legendan elämää ja uraa, myös ilmastonmuutosta, sen vaikutuksia ja sitä, miten asioihin voi vaikuttaa.

Helmikuun viimeinen luettu kirja oli Netflix-sarjaksikin käännetty Walter Tevisin Musta kuningatar. En osaa pelata shakkia, mutta siitä huolimatta kirja vei mukanaan. Vaikka Bethin tarinassa onkin omat tragediansa, kirja kuvaa myös sitä, kuinka hän ylittää vaikeudet ja pärjää naisena miehisessä maailmassa.

Kategoria(t): elämäkerrat, elokuvat ja televisio, lukuhaaste, Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *