Kesällä Aku Ankan taskukirjoja: Joron jäljillä

Julkaistu: 10.7.2026 | Kirjoittanut: Petri Karkkola

Aku Ankan taskukirjat olivat osa lapsuutta. Ei niitä varmaankaan monta kotona ollut, mutta eri yhteyksissä sai luettua ison osan siihen saakka ilmestyneistä. Useampikin taskukirja on jäänyt mieleen – helposti muistaa ainakin taskukirjat Akun banaanipotku (#75) sen jalkapalloteeman takia ja Yli kivien ja kantojen (#118), koska se tuli viimeisen tarinansa vuoksi koulusssa puheeksi fotosynteesin yhteydessä. Muita helposti tavoitettavia muistikuvia ovat Taikaviitan lukuisat seikkailut sekä varhaisen Mikki Hiiren tähdittämien numeroiden Eka Vekara -tarinat. Olivato Mikin ja Hessun aikamatkatarinat taskukirjoissa vai erillisissä albumeissa? Nekin olivat mielenkiintoisia.

Mutta oikeastaan vain yhden taskukirjan olin ajatellut lukea uudestaan, jos sattuisin saamaan tilaisuuden. Joron jäljillä (#129) teki vaikutuksen sen useampiosaisen fantasiatarinan takia. Muistikuvissani tarinassa oli fantasiamaailma kuin toinen ulottuvuus, ainakin jossain määrin teknologian auttama pääpahis, ja lukijalle tuttujen sankareiden harteilla maailman pelastaminen.

Taskukirja tuli vastaan käytettynä, joten ostin ja luin sen.

Olin yleisluontoisissa muistoissani melko oikeassa. Mikki ja Hessu joutuvat sankarihommiin ja oman maailmansa alkuperäisasukkaat ovat parhaimmillaankin avustavassa roolissa, mutta tämähän on aika turvallinen veikkaus, jonka olisi voinut tehdä tarinaa lukemattakin. ”Vilumaa” on toinen ulottuvuus tai fantasiamaailma, mutta en muistanut että kokonaisuuden kolmen tarinan aikana se muuttuu. Aika kuluu siellä nopeasti suhteessa Ankkalinnaan, ja tarinoiden välillä tapahtuu myös huimia teknologisia harppauksia.

Nyt vuosikymmenten jälkeen tarinan mittakaava kuitenkin tuntuu pienemmältä kuin mitä se muistoissani oli. Kokonaisuus sisältää sankaritarinan keskeiset elementit – ja tietyn kolonialistisen asenteen – ja on sellaisenaan tyylikäs ja viihdyttävä tarina. Siinä ei ole kovin paljon ihan hölmöjä tai halpahintaisia ratkaisuja eli käänteitä, jotka vaikuttavat viime hetken peruutuksilta paikoista, joihin sankarit on epähuomiossa tai draaman tavoittelussa ajettu.

Mutta ei, ihmeen tuntua tämä ei saa enää heräteltyä.

Kategoriat: sarjakuvat | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Heinäkuussa hiljenee

Julkaistu: 5.7.2026 | Kirjoittanut: Petri Karkkola

Taas on – tai ollut jo liki viikon – aika, jolloin luetaan muuta ja kirjoitetaan muusta kuin Keltaisesta kirjastosta. Aivan sattumalta kesäsarjan teemana on pari Aku Ankan taskukirjaa. Ensi viikon merkintä nimittäin sai alkunsa siitä, kun huomasin antikvariaatissa erään taskukirjan, jonka tarina oli palaillut usein mieleeni alakoulun jälkeen ilman että olisin sitä koskaan lukenut uudelleen. Kahden viikon päästä otan tuntumaa aivan tuoreeseen taskukirjaan… Katsotaan kuinka käy.

Kategoriat: ilmoitukset | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #341: Kellyn kopla

Julkaistu: 28.6.2026 | Kirjoittanut: Petri Karkkola

Peter Careyn Kellyn koplan ensimmäisessä luvussa kuvataan päähenkilö Ned Kellyn pakomatkan viimeiset hetket. Näiden aikana poliisit ovat tappaneet pakenevan lainsuojattoman toverit ja tulittavat nyt tätä haarniskoitua karkulaista.

Kun tarina alkaa näin – eli sen loppu on tiedossa – lienee selvää, että tarinan täytyy olla muutenkin vastoinkäymisten sävyttämä.

Ehkä tarinoilla yleensä odottaa onnellista loppua. Tietenkin niihin olettaa vastoinkäymisiä, sillä tarina tarvitsee jonkin jännitteen, mutta samalla olettaa esteiden voittamista ja kasvua.

Kellyn koplassa ei ole kovin paljon esteiden voittamista tai kasvua. Kenties jännitteen raukeaminen – joka ei tässä tarinassa ole onnellinen loppu – onkin selvyys vastoinkäymisten täyttämän elämän päättymisestä. Voi olla, että jos loppu ei olisi ollut tiedossa etukäteen, lukija olisi jäänyt miettimään, milloin tulee ratkaiseva käänne, joka muuttaa tarinan suunnan, ja alun sijaan lopussa ollut huipennus olisi tuntunut oudolta.

Toisaalta Ned Kellyn tarina oli melko lailla lukittu jo ennen kuin Peter Carey aloitti romaaninsa kirjoittamisen: Kellyn koplan alaotsikko on ”Tosi tarina”, ja sellainen se onkin, ainakin keskeisiltä tapahtumiltaan. Tällöin huipennuksesta aloittaminen toimii myös tarinan asemoinnissa: tämä on jo tapahtunut – nyt katsotaan kuinka.

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Zambebwein kuu ja Portti-kirjat

Julkaistu: 21.6.2026 | Kirjoittanut: Petri Karkkola

Tavoiteltiin tahtiin eli kahden Keltaisen kirjaston jäsenen ja yhden Kirjahyllyllä-sarjan merkinnän vuorotteluun tulee nyt yllättävä katko. Tämä johtuu siitä, että sain viimeinkin itselleni Portti-kirjojen viimeisen kirjan eli Robert E. Howardin Zambebwein kuun.

Robert E. Howard: Zambebwein kuu
Robert E. Howard: Zambebwein kuu

Periaatteessa tämä merkintä lienee siis Kirjahyllyllä-sarjan erikoisjakso.

Tämä kirja on ollut vuosikausia saatavilla. Olen yrittänyt sitä ainakin kolme kertaa tilata Tampereen scifi-seuralta. Kertaakaan tilaussähköpostiini ei vastattu.

Pari viikkoa sitten huomasin, että kirja onkin myös Suomalaisen Kirjakaupan listoilla. Uskoin, että se on virhe eikä oikeasti saatavilla. Hyllyissä sitä ei tietenkään ollut – julkaisuvuosihan on 2010 – ja varmaan tilausmahdollisuuskin on jäänyt vahingossa tarjolle.

Mutta hyvin optimistisesti tilasin, maksoin ja jäin odottelemaan.

Se saapui sittenkin.

Kun aloitin kirjojen keräilyä, lähdin tavoittelemaan suomalaisten kustantajien tieteiskirjallisuussarjoja. Nyt voin panna silloin luomani työkirjan viimeiseen taulukkoon merkinnän, että tämäkin sarja on kokonaan hyllyssä. Nyt minulla on kai kaikki alun perin tavoittelemani kirjat.

Täytyy toki myöntää, että mikäli kustantajat ovat aloittaneet uusia sarjoja, en ole niistä kovin hyvin tietoinen. Jalava aloitti Saturnus-sarjansa vuonna 2011 ja lopetti sen muutaman julkaisun jälkeen. Ehkä pienkustantajilta on tullut myös sarjoja.

Kun aloitin työkirjani, Suomessa oli tulkintani mukaan elossa yhä kolme scifi-sarjaa: Book Studion Galaxy Scifi, Liken scifi-sarja ja Loki-kirjojen scifi-sarja. Mikään niistä ei jatku enää. On epäselvää, milloin Liken sarja päättyi, mutta Alastair Reynoldsin uusin eli Jäälinnun lento ei vaikuta enää saaneen kanteesa planeettasymbolia. Viisi vuotta sitten ilmestyneessä Susien ajassa se vielä on. Book Studion sarjan viimeinen oli Robert Heinleinin Galaksin kansalainen ja Loki-Kirjojen varmaankin Jonathan Lethemin Musiikkiuutisia. Molemmat ilmestyivät vuonna 2001.

Nyt siis aiottu kokoelma on täynnä. Miltä se tuntuu? Eipä juuri miltään. Neljännesvuosisadassa tavoitteet tai niiden painoarvot muuttuvat. Ajatus on lähinnä se, että saipahan tämänkin hankittua ennen kuin Tampereen scifi-seura lopettaa kaiken toimintansa, myös kirjakauppojen tilauksiin vastaamisen.

Toisaalta uuden Tähtivaeltajan takakannessa Rosebud mainostaa uutta tieteiskirjasarjaansa. Pitäisikö minun siis ensimmäisen kerran ties kuinka moneen vuoteen lisätä taulukkoon kirja, jota tavoitella?

Kategoriat: kirjahyllyllä | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto 339: Herran armo

Julkaistu: 14.6.2026 | Kirjoittanut: Petri Karkkola

Kuinka paljon kieli tekeekään tarinaa? Sellaista mietin etenkin Kerstin Ekmanin Herran armon alkupuolella.

Kuulettako, sanoi Mickel. Väylä se sanelee omaa nimeäs.
Ei piruvie, ei se ves sano Krokå, vastusti Nils Annersa.
Ei sano. Hän kuiskuttaa jothai muuta.
Ja tosiaan, kun on näin hiljaista ja kuului vain joen kurlutus ja mumina. Hillevin teki lähes mieli uskoa niin, ja hän mietti, minkä nimen Mickel Larson kuuli.

Kuvaukset ovat välillä liki runoutta runoutta ja sanasto vanhahtavaa tavalla, joka ehkä tuottaa lukijalle samankaltaisen vierauden tuntemukset kuin päähenkilö Hillevillä välillä on pohjoisen vierailla maailmalla ainakin aluksi tavalla tai toisella toisesta maailmasta olevien kyläläisten kanssa.

Ja tässä kieli – samalla siis käännös – on ensiarvoisen tärkeä työkalu.

Tarinan edetessä ja Hillevin päästessä paremmin sinuiksi tilanteensa ja itsensäkin kanssa mietin, totunko kieleen vai menettääkö se omaleimaisuuttaan, kun hahmojen kokemat jännitteet muuttuvat. Tarina on alkanut 1900-luvun alusta syjäisestä tunturikylästä, mutta kerronnan kiemuroiden takia myös EU mainitaan.

Hän otti puukon vyöstä ennen kuin kosketti sudenruumista sauvallaan. Pelko pani etomaan, sanoi hän. Ellotti, sitä sanaa hän käytti. Minun enoni erosi toisista miehistä: hän saattoi sanoa, että oli pelännyt ja että oli ollut surullinen.
Ei, hän ei joikannut.
Hän sanoi, että laulut olivat tuulessa. Mutta hän ei kuullut niitä enää.

Kuitenkin samalla kun tarina etenee ja kieleen tottuu, alan miettiä minne tarina etenee. Henkilöt joutuvat erilleen toisistaan – ja osin itsestäänkin – mutta annetaan ymmärtää, että vielä he kohtaavat. Mutta milloin se tapahtuu? Kun kuvailun koukeroissa oppii kellumaan pehmoisasti ja vaivatta, ei tiedäkään onko päämäärä enää horisontissa.

Tämä on trilogia ja ensimmäinen osakin 500 sivua. Hmm. Kuinka kieli kertoo tarinan jatkoa seuraavassa osassa?

(lainausten käännökset suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen.)

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Kirjahyllyllä: HOW–ING

Julkaistu: 7.6.2026 | Kirjoittanut: Petri Karkkola
Kuva kirjahyllystä Robert E. Howard – Simon Ings
Robert E. Howard – Simon Ings

Hugh Howeyn Siilo-trilogia oli kai jonkinmoinen tapaus ja sellaisena se piti hankkia hyllyyn, vaikka sen lukemiseen en ole koskaan tuntenut erityistä viehtymystä. Tilanne on vähän sama kuin Jeff Longin suomennettujen teosten kohdalla – mutta niistä useimmat olen kuitenkin lopulta lukenut. Olisiko Siirros-trilogiassa kesäsarjan aineksia? Kenties, mutta ei tälle kesälle.

Tällä hyllyllä ei saa ohittaa Boris Hurttaa. ”Boris Hurtta” oli Tarmo Talvion salanimi – mutta jostakin syystä aivan oikea niille novelleille, joita hän kirjoitti. Kirjoittaja kuoli 2021. Minulle hän oli ollut likimain aina ja etenkin Tampereen Science Fiction Seuran Portti-lehden kautta.

Tämä ei tarkoita, että olisin lukenut häneltä läheskään koko tuotantoa tai että olisi erityisesti pitänyt lukemastani. Meitähän erotti parikin sukupolvea eikä hänen oma kirjallinen taustansa – se mitä hän oli itse lukenut ja mitä kirjoittu – oikein liikkunut lajityyppien niissä nurkissa, joita itse halusin koluta.

Mutta Hurtta tunsi historian ja osasi ammentaa siitä. Lisäksi hän oli taitava kirjoittaja. Hän pääsi onneksi julkaisemaan isompien kustantajien kautta, mutta suurin osa tuotannosta lienee pienlehdissä ja vähäisten painosten sarjoissa. Voisinkohan yhä tehdä kulttuuriteon ja hankkia vaikkapa Turbatorin julkaisuja?

Hyllyn historiaan liittyy Valdemarin kirja vaikeasti saatavana. Se on kallis antikvariaattiostos, kun se oli joko loppunut kustantajalta tai kustantaja ei sitä parista tilausyrityksestä huolimatta lähettänyt.

Nyt voi olla, että sekä seura ja lehti ovat jäämässä historiaan – siitä joskus toiste, toisissa tarinoissa. Kenties siitä kesäsarja. Kirjoittamista olisi useammallekin kesälle.

Kategoriat: kirjahyllyllä | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #338: Isäni seurakuntaa

Julkaistu: 29.5.2026 | Kirjoittanut: Petri Karkkola

Tässähän ei ole tarinaa. Se on yllättävää, sillä Isaac Bashevis Singerin kokoelma Isäni seurakuntaa kuitenkin sisältää kymmeniä novelleja. Niissäkään ei ole erityisesti tarinaa.

Ei, liioittelin. Kun kokoelman loppupuolella ensimmäinen maailmansota rikkoo myös kuvatun juutalaisyhteisön arjen. Tällöin teoksessa on oikeastaan ensimmäisen kerran etenemisen tuntua: maailmalla tapahtuu, yhteisössä tapahtuu, yksilöille tapahtuu.

Muuten Isäni seurakunnan tarinat ovat kuvauksia, joissa tietenkin jollakin tasolla tapahtuu, mutta kyse on enemmän kotivideoista kuin lyhytelokuvista. Ne ovat hyvin elämänläheisiä siinä mielessä, että useimmissa elämän tapahtumissa ei ole mitään erityistä juonta tai kohtausten yli kulkevaa jännitettä, joka tähtäisi lopussa kaiken kiteyttävään ratkaisuun. Elämä vain.

Suurin osa Isäni seurakunnan tarinoista vain on.

Ne kuitenkin ovat oikein hyvin kirjoitettuja tuokiokuvauksia. Ne saattavat olla eniten juuri Isaac Bashevis Singerin tarinaa ja sitä kautta Puolan ja Yhdysvaltain juutalaisyhteisön tarinaa. Mutta että samalla kaunokirjallista tarinaa – enpä tiedä.

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #337: Ravelstein

Julkaistu: 22.5.2026 | Kirjoittanut: Petri Karkkola

Mikä suhde on tarinan hahmoilla ja näiden esikuvilla tarinan ulkopuolisessa maailmassa?

Saul Bellowin Ravelstein on tarina kertojahenkilön ja Abe Ravelsteinin ystävyydestä. En tiedä, kuinka kuvitteellinen tämä kertojahenkilö on, mutta Abe Ravelsteinin vastine romaanin ulkopuolella on muuan Allan Bloom. Tämä ilmeinen esikuva ja hänestä Abe Ravelsteinin hahmossa luetut paljastukset ilmeisesti herättivät aikanaan kohua – ainakin jossain mittakaavassa.

Toisaalta useimmilla mielikuvitustarinoiden henkilöillä on esikuvansa – tarkoituksella tai tiedostamatta. Lisääkö tarinoihin jotain se, että verhotun esikuvan tunnistaa vai viekö jotain pois, mikäli yhtäläisyydet ovat liian ilmeisiä?

Ennen kuin tiesin, että Abe Ravelsteinilla on selkeä esikuva tarinan ulkopuolella, luin Ravelsteinia ihmetellen välillä, miksi tarina on olemassa – kertooko se jostakin muusta kuin kuvaamiensa henkilöiden ystävyydestä. Eihän sen tietenkään tarvitse kertoa, ja hyvää kerrontaahan Ravelstein on, vaikka asia minua mietityttääkin.

Jos haluaisin lukea Allan Bloomista – en ole halunnut – varmaan lukisin hänestä suoraan enkä Saul Bellowin, hänen kehittämänsä kertojahenkilön ja Abe Ravelsteinin kautta.

Mutta jos en olisi koskaan kuullut kenestäkään Allan Bloomista, tarina kertojahenkilön ja Abe Ravelsteinin ystävyydestä ja viimeksi mainitun omaehtoisesta persoonasta olisi silti aivan omillaan seisova tarina juuri ystävyydestä ja persoonasta.

Mutta kun olen kuullut Allan Bloomista, asetelmassa on jotain häiritsevää.

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Kirjahyllyllä: HEI–HOL

Julkaistu: 17.5.2026 | Kirjoittanut: Petri Karkkola
Kuva kirjahyllystä Robert A. Heinlein – Robert Holdstock
Robert A. Heinlein – Robert Holdstock

Tämän rivin muistettavimmat tarinat liittyvät Frank Herbertin Dyyni-sarjaan ja antikvariaatteihin.

Asuessani Savonlinnassa kävin paikallisessa antikvariaatissa. Vaihtuvuus ainakaan tieteis- ja fantasiakirjallisuudessa ei ollut suurta. Niinpä yllätyin, kun hyllyllä oli Frank Herbertin Dyyni, jota on joskus trilogiaksikin sanottu – vaikka se on yksi romaani, joka on suomennettaessa jattu kolmeen niteeseen.

Minulla oli ne niteet jo hyllyssäni. Katsoin kuitenkin hinnat ensimmäisiltä sisäsivuilta. Kirjat maksoivat paljon vähemmän kuin olin omistani maksanut, ja olisin voinut ostaa nämä ilman sen kummampaa harkintaa.

Kerroin antikvariatistille, että hän saisi näistä enemmäkin. Luultavasti ostin jotain, koska olin tiskillä kertoakseni arvioni.

Kun myöhemmin kävin, hän kertoi saaneensa niistä korotetun hinnan. Luulen, että sekä ostaja että myyjä pitivät kauppaa hyvänä.

Sittemmin olin Kouvolassa jonkin hankkeen suunnittelun takia. Julkisten kulkuvälineiden vuoksi olin joutunut lähtemään aamuvarhain ja palaverien jälkeen minulla oli luppoaikaa. Väsyneenä nuokuin puistonpenkillä ja torilla oli käynnissä jokin uskonnollissävyinen festivaali.

Lähdin vaeltamaan muuten satunnaiseen suuntaan mutta kauemmaksi melusta. Saavuin antikvariaatille, jonka nimeä en muista ja jota en seuraavalla Kouvolan-reissullani enää löytänyt. Siinä ei ole mitään mystistä – olen vain tosi huono hahmottamaan tiloja ja reittejä.

Siellä oli Frank Herbertin Dyynin messias. Ostin sen.

Hmm. Tämä olisi ollut parempi tarina, jos antikvariaatissa olisi ollut jotain mystistä. Toisaalta: olihan tässä johdatus, koska lähin sananjulistusta pakoo ja löysin – niin, messiaan.

Kategoriat: kirjahyllyllä | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #336: Timpurinkynä

Julkaistu: 10.5.2026 | Kirjoittanut: Petri Karkkola

Manuel Rivasin Timpurinkynässä taitaa olla aikatasoja, mutta ainakin tarinan timpurinkynä läpäisee ne kaikki.

Timpurinkynä ei varsinaisesti ole tarina timpurinkynästä. Sillä on historia, se vaihtaa omistajaa, ja sen matkan voi kuvitella jatkuvan senkin jälkeen, kun tarina on päättynyt. En kuitenkaan usko, että sen kantajien ketju on mikään tarina itsessään.

Timpurinkynän tarina sijoittuu Espanjan sisällissotaan 1930-luvulla. Sota on voimakas tausta kirjan tapahtumille. Väitän, että se taustaksi se jääkin – välttämättömäksi toki, mutta etualalla ovat päähenkilöiden ajatukset ja tunteet, jotka muodossa tai toisessa esiintyvät muuallakin kuin sodissa.

Pelko, syyllisyys, kaipaus – ainakin niistä on tämä tarina tehty. Niin ovat tietenkin monet muutkin tarinat, mutta sisällissodan taustoittamiin tapahtumiin ne sopivat oikein mainiosti. Ne kaikki viestivät ristiriidoista, ja ristiriidat ovat polttoainetta sisällissodissakin.

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti