Keltainen kirjasto #86: Syöpäosasto (ensimmäinen nide)

Solženitsynin romaanin Syöpäosasto ensimmäinen nide – olkoonkin noin neljäsataasivuinen – tuntuu enemmän novellilta kuin romaanilta. Tämä johtunee siitä, että niteessä ei oikeastaan tapahdu mitään tarinaa eteenpäin vievää. Tarinat ovat pikemminkin tapahtuneet aikaisemmin, ja aika pysähtyy epämääräisen mittaiseen nykytilaan. Eteneminen on pysähtynyt sairauteen, ja on aika tehdä itsestään tiliä ihmisenä, puolisona, vanhempana, työntekijänä, vankina – ja neuvostokansalaisena.

Potilailla ei ole tulevaisuutta tai se on ennakoimaton. Lukijan näkökulma on aavistuksen toinen, mutta tarinoiden lukuisten henkilöiden katsannossa paljon riippuu lääkärin mielivallasta. Lukijakin voi kuitenkin pitää järjestelmää mielettömänä – ainakin katsoessaan sitä nykyisestä terveydenhuollon ja potilaan asiantuntijuuden ihanteesta käsin. Potilaat eivät aina tiedä miksi ovat sairaalassa, minkä vuoksi heitä hoidetaan kuten hoidetaan, eikä heillä kerrota totuutta sairaudestaan vaan lähetetään esimerkiksi pois kuolemaan.

Solženitsyn ei tee mitenkään vaikeaksi lukea tätä myös allegoriana neuvostojärjestelmästä – etenkin kun yksi henkilöistä on Puolueen uskollinen soturi, joka on urallaan helpottanut elämäänsä perättömillä ilmiannoilla. Sairaalassa hän on sisimmässään häkeltynyt siitä, ettei voikaan enää olla tasa-arvoisempi kuin toiset. Hän ei tiedä tilanteestaan enempää kuin muutkaan saavat tietää eikä ymmärrä, miksi korkeimmassa oikeudessa tapahtuu muutoksia.

Syöpäosaston ensimmäinen nide on siis lähinnä tilanne- ja tunnelmakuvaus. Kaikki on jo tapahtunut ja elämä on ohi. Päähenkilöille on pieni ihme, jos jotain tulee vielä tapahtumaan. Jollakin tavalla syöpäsairaalan ulkopuolella on sama tilanne, mutta se hahmottuu vasta kun se etäistetään toiseen hahmoon.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *