Herta Müllerin romaania Sydäneläin ei ole jaettu lukuihin. Kappaleiden välissä on joskus rivinvaihtoja, joissa voi pitää taukoa lukemisesta jatkaakseen seuraavana päivänä. Sydäneläin kannattaisi kuitenkin varmaan lukea kerralla alusta loppuun. Se ei olisi mitenkään vaikeaa, sillä mittaa on vain noin kaksisataa sivua.
Miksi tarina kannattaisi ottaa kerralla? Siksi, että se on tarina siitä, kuinka joukko ystävyksiä joutuu totalitaarisessa maassa valvonnan kohteeksi. Se on painostavaa ja salaperäisyydessään ainakin kokijalleen mielivaltaista. Silti sillä on ainakin tekijän näkökulmasta jokin mieli ja tarkoitus.
Tämä on vähän niin kuin luvuttomuus kirjassa ja rivinvaihdot kappaleiden välissä silloin tällöin. Jokin merkitys niillä kirjoittajilleen on – mutta lukija ei ole romaanin vanki samalla tavalla kuin opiskelija ja työläinen, vaan kykenee halutessaan panemaan niteen syrjään.
Sydäneläimen sisältö ja muoto olisivat siis yhtä silloin, kun lukijan olisi pakko – eli kun hän käytännössä pakottaisi itsensä – lukemaaan tarinan alusta loppuun saakka yhdellä istumalla. Hän ei pääsisi pakoon, vaan näkökulma vaihtuisi kun kirjailija on halunnut ja aika hyppisi eteenpäin silloin kun kirjailija on päättänyt, eikä lukija voisi missään vaiheessa pitää taukoa. Kaikki loppuu kun kirjailija haluaa – tosin totalitaarisen järjestelmän vanki ei voi koskaan olla varma, että häneen kohdistettu erityinen valvonta on päättynyt.
On tietenkin epäreilua rinnastaa kirjailija dikatuurin viranomaisiin – mutta sellainen olisi osa tarinan ja muodon saattamista yhteen.