Richard Fordin romaanissa Itsenäisyyspäivä on ensimmäisen sadan sivun ajan etualalla hidastemponen talon ostaminen. Kaupat siirtyvät taustalle palatakseen myöhemmin huomion kohteeksi. Silti romaani ei ole tarina kiinteistönvälityksestä, vaan – niin, mistä?
Olen aikaisemmin kirjoittanut, kuinka Ford on lukemissani teoksissa löytänyt juuri tarinaan sopivan tyylin. Sama toteutuu Itsenäisyyspäivässä.
Periaatteessa Itsenäisyyspäivän tarinassa tapahtuu paljon, mutta enimmäkseen varsin matalalla intensiteetillä. Päähenkilö elää avioeron jälkeistä elämäänsä, myy taloja, on huolissaan pojastaan, pohtii rakastajatartaan ja yhteisyritystä erään elämä kolhiman miehen kanssa. On vaikea hahmottaa, mikä on keskeinen tarinalinja ja mikä keskeinen konflikti. Silti kokonaisuus ei ole sekava tai tylsä.
Lopulta tuntuu, että tarinan jännite on juuri siinä, että päähenkilö ajelehtii elämässään, joka ei ole erityisen hyvin tai erityisen huonostikaan. Erilaisia merkityksiä on tarjolla – itsenäisyyspäivä on taustalla ja matkan yksi määräänpää on baseball-museo – mutta mihin hän tarttuisi ja miksi?
Roihussa koko kerronta tuntui palavan kiihkeällä liekillä mutta jotain elämän merkityksellisyydestä jysähtää syvälle, kun päähenkilön poika loukkaantuu päähän iskeytyneestä pesäpallosta. Tämän jälkeen kaikki on vähän toisin. Jälkeenpäin vaikuttaa siltä, että tarinan vellominen välitilojen väljissä merkityksellisyyksissä tähtäsi siihen, että lopulta jokin tuntuisi joltakin – niin hahmojen kuin lukijankin mielessä.
Toisin sanoen Ford onnistui taas sitomaan tapahtumat ja kerronnan juuri sopivaksi tarinaksi.