Charles Stross: Atrocity archives

Charles Stross oli Finncon 2019:ta kunniavieraana. Ainakin minut täysin yllättäen samalla ilmestyi myös hänen ensimmäinen romaanisuomennoksensa Singulariteettitaivas. Siitä varmaankin myöhemmin tässä blogissa.

Finnconin lähestyessä aloin epäillä, että en ole lukenut Strossin Laundry-sarjan ensimmäistä osaa Atrocity archives. Kirjan selailu ja tapahtumien lukeminen muualta vahvisti epäilykseni todeksi.

Joitakin aikoja sitten luin silloin tuoreehkon Laundry-romaanin Rhesus chart, ja nyt aikomukseni oli jatkaa sarjan lukemista. Mitä tapahtuisi, jos palaisinkin alkuun ja lukematta jääneeseen avaukseen? Minähän tietäisin, mihin se kaikki on johtamassa.

Kun luin Atrocity archivesin, luin tietyllä tavalla eri tarinaa kuin jos olisin lukenut sen ennen sarjan kaikkia myöhempiä osia. Päähenkilö Bob Howard ei voi olla minulle vain aloitteleva okkultistinen salainen agentti, kun tiedän hänen päätyvän liki organisaation johtoon ja sidotuksi äärimmäisen voimakkaaseen mystiseen olentoon.

Samoin hänen ja Mhari Murphyn tuhoontuomittua suhdetta lukee eri tavalla, kun tietää kuinka Mharille tulee käymään ja että tässä romaanissa Bob myös pelastaa tulevan vaimonsa. Tämä orastava romanssi on taas erilainen lukea myöhempien osien jälkeen, kun näyttää että Atrocityn archivesin tuleva vaimo on sittemmin tuleva ex-vaimo.

Näin tarinan voi tuplata: sitä voi ensin lukea ikään kuin tuntemattomaan tulevaisuuteen kehkeytyvänä ja sittemmin tuon tulevaisuuden tuntien. Kokemus on erilainen.

Kategoria(t): jännityskirjallisuus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *