Kahdeskolmatta runo: Morsianta itketetään

Runo numero 22 ei sekään edistä tarinaa mainittavasti. Ehkä se voisi rakentaa Pohjolan tyttären hahmoa, jos Kalevala olisi henkilöitään syväluotaava runoelma. Epäilen, että morsian ei kuitenkaan tule kohtaamaan pelkojaan niitä reflektoiden ja kasva kohti täydempää mutta silti pohjimmiltaan ristiriitaista olemista aikansa maailmassa.

Pohjimmiltaan tämä runo on samanlaista kansanperinteen säilömistä kuin edellinenkin. Tässä se kuitenkin sopii kehyskertomukseen vähän paremmin.

Suurin osa runoa on morsiamen emotionaalista manipulointia. Maailaillaan kauhukuvia: tutusta kodista joutuu aivan vieraaseen taloon eikä rauhaa ole. Morsianta likimain pilkataan siitä, ettei tämä osannut nuorempana aavistaa mitä vielä joutuisi kokemaan.

"Kova on koulu käyäksesi,
piina pitkä ollaksesi:
siell' on ohjat ostettuna,
varustettuna vankirauat,
ei ketänä muuta vasten,
vasten on vaivaista sinua."

Ja sitten pelotellaan anopilla, apella ja sulhasen sisaruksella.

Näin siis liittoa rakentamaan. Hieno homma. Vai liekö ihan realistinen varoitus?

Niin tai näin, ei morsiamen introspektiivisistä kyvyistä muodostu kovinkaan korkeaa käsitystä, kun hän kohta ihmettelee, ”mikä lienehe minulle / iskennä tämän ikävän / tämän huolen holvannunna.” Ehkä se on tuo edeltävä kolmisensataa säettä pelottelua.

Ehkä kuitenkin totta toinen puoli, niin kuin sanotaan. Morsiamen annetaan ymmärtää, että äitiään, isäänsä ja sisaruksiaan tämä ei varmaan näkisi ennen kuin palaa kotiinsa käymään jonkun kuollessa. Voihan tämä tietenkin pitää paikkansa: jos naitiin kauas, ei menty monenakaan viikonloppuna rentoutumaan porukoille ja syömään jääkaappia tyhjäksi. Parempi itkeä nyt ne mitä täytyy.

Morsiamen ja hänen sulhonsa kannalta olisi kuitenkin hyvä jos morsian saisi vähän kiinni mielenliikeistään. Mutta eipä tämä hänen kasvutarinansa taida olla.

Kategoria(t): Kalevala Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *