Keltainen kirjasto #181: Toivo

André Malraux’n Toivo saa miljöönsä sodasta kuten hänen Keltaisessa kirjastossa aiemmin julkaistu teoksensa Sielujen kapina. Kirjoitin Sielujen kapinasta näin:

Henkilöt eivät ole vain historian tarinan statisteja, ikään kuin välttämätön paha, vaan teoksen tarina on juuri heidän tarinansa. Omassa tarinassaan aatteellistakin kommunistia loukkaa se, että hänen rakastettunsa ”antautuu” toiselle toverille, vaikka sellaiset siteet tuli jättää. Omassa tarinassaan pommimies hermoilee eikä vallankumous tai historia näyttäydy vääjäämättömänä kehityskulkuna kuin Andrićin kuvaama arkkiherttuan murha. Omissa tarinoissaan kapinalliset pelkäävät kuolemaa, silpoutuvat räjähdyksissä, palavat tulessa ja kuolevat syanidiin.

Toivon henkilöistä minulla ei sen sijaan ole aavistustakaan enää. Ei ollut oikeastaan myöskään lukiessani. Minulla on hämärä mielikuva, että tarina olisi kerran tai kaksi vaihtunut vähän eri paikkaan ja eri henkilöiden kautta kerrotuksi, mutta mitenkään varma siitä en ole.

Näin ollen – ainakaan minulle – Toivo ei ollut juuri näiden henkilöiden tarina. Siitä tuli tarina Espanjan sisällissodasta. Henkilöiden kokemat tunteet eivät olleet heidän yksityisiään, vaan minun lukukokemuksessani ne jotenkin roikkuivat kaiken yllä. Ne kuvasivat jotain, joka oli Espanjan sisällissodan kokemuksina olemassa – jonkun kokemuksina.

Tällaisistakin tunnelmista ja tuntemuksista on mahdollista saada tarina. Kyse on muutoksesta ja sen sisäisestä logiikasta. Lukijalle välittyvät tunnelmat muuttuvat, kun sodan tapahtumat etenevät. Tämä muutos ei välttämättä tapahdu kenenkään tietyn tarinan henkilön sisällä vaan heidän välillään – ja silti muutos luo tarinaa.

Tällöin ei myöskään ole mitään väliä sillä, mitä sodassa tapahtui. Muun välittyminen on tärkeämpää.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *