Lapsen mielikuvitus, jännitteinen geopoliittinen tilanne, pyhien kirjoitusten lupaukset ja kuolemansairaan miehen levottomat unet – niistä on Amos Ozin Pahanneuvon vuori tehty. Ne kaikki versovat tarinoita tai ovat tarinoista tehtyjä.
Ozin kolmen toisiinsa liittyvän novellin kokoelma ei ole mikään tarinan tasoilla ja todellisuuksilla leikittelevä teos. Sitä voi kuitenkin lukea häivyttäen mielestään kysymyksen siitä, ”mitä tapahtui todella”, ja seurata tapahtumia, kuvitelmia ja suunnitelmia, jotka voisivat olla totta.
Sairas kemisti Nussbaum kirjoittaa kirjeitä, jotka ovat aivan liian yksityiskohtaisia dialogeineen kaikkineen ollakseen todellisia. Niillä hän kertoo tarinaa vastaanottajalle – tai lukijalle. Nussbaumin kotona häärää nuori poika Uri, jonka mielessä Jerusalemin brittihallinto, palestiinalaisten hyökkäykset, koeputket ja salaperäiset vieraat sekoittuvat tarinaksi vapaustaistelusta, itsenäisyydestä, pommeista ja oikeudesta Luvattuun maahan. Näin lapsen mielikuvitus, joka olisi toisissa olosuhteissa helppo kuitata agenttileikkinä, kiinnittyy paitsi oikeasti räjähdysalttiiseen maailmantilanteeseen mutta myös vuosituhantiseen juutalaisen kansan tarinaan.
Niin mahtipontiselta kuin se kuulostaakin, minun lukemani Pahanneuvon vuori kertoo siitä, kuinka ihmiset, valtiot ja kansat elävät tarinoista ja ovat niiden lävistämiä.