Keltainen kirjasto #183: Aké – lapsuusvuodet

Olen ylistänyt Ray Bradburyn tapaa kuvata maailmaa ja lapsuutta taianomaiseksi.

Voiko minulle tulla samanlaista kokemusta lapsuuden ja kasvamisten kuvauksesta nigerialaisessa Akén kylässä? Ray Bradburyn kertomukset – tai ainakin niiden tunnelmat – ovat hänen omasta lapsuudestaan, ja Wole Soyinka ammentaa myös varhaisista vuosistaan.

Onko Bradburyn 1900-luvun Amerikka minulle oikeasti yhteen sen tutumpi kuin Soyinkan liki saman ajanjakson Nigeria? Tulkitsenko taianomaisuuden eri tavalla oikeasti tai luulotellusti vahvemman kulttuurisen yhteyden vuoksi?

Kai tiedän, että Bradburyn tarinoiden lapset eivät ”oikeasti oikeasti” usko aikakoneisiin – mutta mitä minun tulisi ajatella Soyinkan kertomista dialogeista, joissa esiintyvät esimerkiksi Orò (Egbá-maan jumaluus) ja àbíkú (pieniä lapsia vievä henki)? Missä määrin on kyse taikauskosta, missä määrin mielikuvitusleikeistä, missä määrin asioita jotka ovat melkein mutta eivät ihan – ja silti riittävän – totta? Vieras miljöö ja kerronta lapsen kokemusmaailman kautta – jolloin kaikki on tälle itselleenkin vähän jäsentymätöntä – lisää taianomaisuuden tuntua. Jään kuitenkin epäilemään, kuinka paljon siitä on asiaa tuntemattoman lukijan omaa eksotisointia.

Olisi aika ylimielistä ajatella, että akélaiseen mielenmaisemaan pystyisi kovin samaistumaan tämän tarinan avulla. Haluaisin kuitenkin uskoa, että rinnan muun aikansa ja paikkansa kirjallisuuden kanssa se voisi välittää jotakin paitsi erityisiä niin myös yleisinhimillisiä merkityksiä.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *