E. L. Doctorowin Gangsterin oppipoika on niin hienosti kirjoitettu tarina, että sen moraalittomat hahmot ja tapahtumat tuntuvat osin amoraalisilta – sen rikollisia toimijoita ja onnenonkijoita ei ehkä osaa pitää sankareina, mutta jollakin tavalla heidän tekemistensä syitä ymmärtää.
Tämä ymmärtäminen voi johtua siitä, että Doctorow kutoo henkilöidensä teot onnistuneesti näiden ympäristön historiallisiin tapahtumiin ja poliittisiin virtauksiin. Osin se voi johtua myös siitä, että taustalla värjyy aikakauden päättymisen uhka: lukija aavistelee, että jonkinlainen moraalinen käänne tai oikeudenmukainen ratkaisu on vielä tulossa.
Mutta tuleeko katarsista, voittaako oikeus? Vanhat gangsterit tapetaan, mutta otsikon oppipoika selviää hengissä ja saa vähitellen entisen pomonsa omaisuutta itselleen. Omaisuus on kerätty ilmeisen moraalittomin keinoin eikä oppipoikakaan ole asiaan mitenkään syytön, mutta voiko sitä silti ottaa käyttöönsä periaatteessa hyviin tarkoituksiin? Olisivatko rahat sen paremmassa käytössä liittovaltiolla tai omaisuuden perässä olevilla muilla rikollispomoilla?
Tarina on mukava lukea. Sen suhteesta todellisuuteen on vaikeampi sanoa jotakin kuin vaikkapa Don DeLillon Vaaka-romaanista. Onko Gangsterin oppipoika äärimmilleen romantisoitu tarina, suorastaan seikkailukertomus, jossa valitun tyylin vuoksi siloitellaan aikakauden kauheuksia? Ehkä. Se ei toki haittaa – tarinan ei tarvitse heijastaa todellisuutta tarkasti eikä romaani lähtökohtaisesti ole päiväkirja tai dokumentti. Lukijan vastuulla on myös olla lukematta sitä tarkkana historiankirjoituksena.