Hermann Brochin Unissakulkijat-trilogia tulee päätösosaansa Liikemies Huguenau eli Asiallisuus · 1918 · -nimisessä romaanissa. Siinä esitellään uusi päähenkilö eli sotilaskarkuri ja liikemies Wilhelm Huguenau. Aikaisempien osien luutantti Pasenow ja kirjanpitäjä Esch ovat myös merkittävissä rooleissa, mutta kummankin tarina on edennyt sillä aikaa, kun he olivat lukijan ulottumattomissa: Pasenowin ura on edennyt ja Esch on enemmän sinut arvomaailmansa kanssa.
Liikemies Huguenaun luettuani jäin miettimään, kuinka tärkeää tämän tarinan kirjoittaminen oli Hermann Brochille. Romaanin alussa nimittäin on väkevää kuvausta, joka raamittaa tapahtumia mutta myös tyyliltään ja teemoiltaan yhdistää romaanin trilogian aikaisempiin osiin.
Suuri kysymys: miten yksilö, jonka ideologia muutoin on suuntautunut vallan muihin asioihin, voi käsittää kuoleman ideologian ja todellisuuden ja sopeutua siihen? Saattaisi vastata, että suurin osa ihmisistä ei sitä käsitäkään eikä sopeudu siihen ja että se on vain pakotettu siihen – mikä saattaa pitää paikkansa nyt, kun sotaan on väsytty, mutta onhan ollut ja on yhä edelleenkin olemassa myös aitoa sotaintoa ja ammuskelunhalua! Tai saattaisi myös vastata, ettei keskiarvoihmisellä, joka elää elämäsä syöttökaukalon ja sängyn välissä, mitään ideologiaa olekaan ja että hänet siksi on varsin helppo taivuttaa kannattamaan vihan ideologiaa – sehän nyt kumminkin on ideologioista kaikkein yksinkertaisin, olipoa siinä sitten kyse kansallisuus- tai luokkavihasta – ja sitä paitsi: jos tuollainen kurja elämä päätyisi jonkin yliyksilöllisen asian palvelukseen, vaikkapa sitten turmiollisenkin aatteen edistäjäksi, se kumminkin saisi jonkinlaista sosiaalista elämänarvoa. […]
(suom. Oili Suominen)
Kyseinen lainaus on romaanin kahdennestatoista luvusta, ja ensimmäisestä joka on saanut otsikon ”Arvojen rappio”. Näitä arvojen rappion lukuja on kymmenen, ja niistä muut kuin epilogi ovat tarinan tapahtumista irrallisia esseemäisiä osia, joissa koko romaanitrilogian teemoja käsitellään varsin filosofisenkin analyysin avulla. Epilogissa puolestaan lopulta kommentoidaan tältä käsitteelliseltä pohjalta tarinan henkilöiden valintoja.
Siinä missä aikaisemmissa osissa kertoi Broch tarinaa arvohämmennyksestä ja tietystä näkökulmasta rappiostakin, nyt hän selittää näkemyksiään niistä. Huguenaun, Eschin ja Pasenowin teot tuntuvat olevat nyt välttämätön sisältö, jonka kirjoittaja kehystää esseillään. Hän voimakkaammin selittää tarinan teemaa, kuin kertoo tarinaa tietyllä teemalla.
”Unissakulkijat” on kiehtova teoskolmikko. Tarina on paitsi sen henkilöistä niin myös Euroopasta ja sen sodasta, mielestä ja mielettömyydestä. Mutta epilogin jälkeen jää ajatus, että lukijan tulkinta tarinasta on nyt ankkuroitu vahvasti siihen, mitä Broch halusi sanoa – tai peräti saarnata. Lukijaan kohdistetut herättelykeinot ovat aika voimakkaat.