Tarinankerronnan tapana roolipelit perustuvat mielikuvitukseen. ”Mielikuvitus” tuntuu sanayhdistelmänä viittaavaan visuaalisuuteen ja näkömielikuviin. Sanojen avulla kuvitamme tapahtumia ja hahmojen tekoja.
Roolipelikirjallisuuteen on sen varhaisvaiheista lähtien kuulunut kuvitus. Kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja jos täytyy kertoa pelaajille, millainen jokin fantasiaolento on, se käy tehokkaammin selkeän kuvan kuin pitkän ja tulkinnanvaraisen tekstin avulla.
Siinä on tietenkin myös haittapuolensa. Kun Call of Cthulhu -pelin sääntökirjassa on piirroskuva jokaisesta sanojen kuvaamattomissa ja käsityskyvyn ulottumattomissa olevasta kosmisesta kauhusta, rajataan pelaajien mahdollisuuksia turhaan.
Katsotaan Cyberpunk Redin sääntökirjan kantta (linkit tässä merkinnässä vievät Fandom-alustan Cyberpunk-wikiin). Kansi on… sellainen kuin pelin nimen perusteella olettaisi. Ollaan selvästi 80-lukulaisen kyberpunkin linjoilla: lähitulevaisuus, hämärää, neonvaloa, lasia, todennäköisesti sateen tihkua. Ehkä menisi täydestä, jos otsikkona olisi ”Cyberpunk Redin” sijaan ”Blade Runner”.
Ongelma on siinä, että Cyberpunk Red ei ole geneerinen kyberpunk-lajityypin roolipeli tai säännöstö, jonka avulla voisi helposti pelata jotakin yleisluontoista kyberpunk-roolipeliä. Se on tiettyyn kirjoittajiensa luomaan maailmaan sijoittuva peli. Sen maailma on muuttunut eri laitosten myötä, vaikka miljöön yksityiskohtia kukin peliryhmä hyödyntää omalla tavallaan.
Sääntökirjan sisäkannen kaksi kuvaa tuovat ilmatyynyalusten ja yhtiöiden nimien ja logojen avulla mukaan Cyberpunk-pelien omaa maailmaa. Yhdessä nämä kirjan ensimmäiset kuvitukset ovat maailman kuvauksen kannalta ongelmallisia. Vaikka ei eletäkään täysin jälkiapokalyptisessä maailmassa, miljöötä leimaa tekstin ja pelimekaniikan mukaan valmistus- ja jakeluketjujen häiriintymisestä johtuva niukkuus. Tavarasta paljon on vanhaa ja ajoneuvot ovat hillittömän kalliita, suuryhtiöt ovat menettäneet paljon globaalista vaikutusvallastaan eikä ainakaan pelin oletusympäristö Night City ole sellainen kerskakulutuksen minimaailma kuin 1980-luvun suurkaupungit.
Kirjan ei näissä ensimmäisissä kuvissaan sähkövalojensa runsaudessa tai autojonoineen välitä tätä tarinaa ollenkaan.
Cyberpunk Redin sääntökirjan kuvitus on kauttaaltaan valitun tyylilajin mukaista, luultavasti aika komeaakin, mutta kovin yleisluontoista. Se ei johdonmukaisesti aseta lukijaa maailmaan, jossa vallitsee niukkuus, uusiokäyttö ja ylikansallisten yhtiöiden vallan romahdus. Suurin osa kirjan kuvista voisi olla mistä tahansa lajityypin tuotteesta, ja osa kirjan kuvista saattaisi palvella miljöön kuvausta paremmin muilla sivuilla kuin joille ne on painettu. Geneerinen kuvitus ei auta mieltä kuvittamaan juuri sitä tarinaa, jota kirjoittajat yrittävät tekstissä kertoa eikä siten tarjoa paljon myöskään omien tarinoiden rakentamiseen Night Cityssä.
Täytyy myöntää, että pelin lisäosien kuvitus on tarinankerronnan kannalta parempi kuin sääntökirja. Joillekuille sääntökirja voi kuitenkin jäädä ainoaksi lähteeksi, ja se saattaa sekä rajoittaa kuvittelumahdollisuutta pitämällä kiinni geneerisessä kyberpunk-miljöössä että vapauttaa mielikuvituksen, kun ei ole annettujen tyylien ja tuoremerkkien kahleissa.