Raymond Carverin novellikokoelma Vielä yksi asia sisältää tuskin mitään turhaa.
Sanankäyttö on hallittua. Tarina alkaa, etenee, loppuu. Kaikki tarpeellinen on kerrottu. Erityisen mielenkiintoista on se, kuinka Carver rakentaa tarinansa. Vertaillaan tätä parin muuhun Keltaisen kirjaston novellistiin.
Richard Fordin Rocks Springs -kokoelmaa kommentoin niin, että sen tarinoissa henkilöt ovat usein tulossa jostain ja menossa jonnekin. Tarinoissa oli myös pieni kesken jäämisen tuntu, vaikka kirjoittaja aivan varmasti oli kirjoittanut juuri sen minkä näki tarpeelliseksi. Novellien henkilöiden elämän oli helppo kuvitella jatkuvan kirjan sivujen ulkopuolella.
Peter Høegin Kertomuksia yöstä teki minuun vaikutuksen, koska sen tarinat sisälsivät myös kaiken tarpeellisen. Høeg tekee sen niin, että jokainen tarina on ikään kuin oma universuminsa. Se sisältää kaiken tarpeellisen sillä tavalla, että ympäröivä maailma voisi vaikka tuhoutua sen jälkeen, kun tarina on kerrottu. Tavallaan se tuhoutuukin, koska sillä ei ole mitään kuvitteellistakaan tarkoitusta tarinan ulkopuolella. Kovin erilaista siis kuin Fordin Rock Springs -kokoelmassa.
Carverilla on kolmas lähtökohta. Kokoelman tarinoista tekee mielenkiintoisia se, että jokin keskeinen asia jää näyttämättä tai kertomatta. Se luo tarinoihin jännitteen, jota ilman se olisi niin arkipäiväinen, että sen ylöskirjaaminen olisi jo kyseenalaista. Miksi rouva Slater ei ollut paikalla, kun imurikauppias tavoitteli häntä, vaan esityksen otti vastaan ehkä jo pian töiden perässä matkaava mies? Kuka oli liikemies ja mitä autokaupoilla Tonin kanssa tarkalleen tapahtui?
Kuten novellissa ”Miksi te ette tanssi”: ”’Eikö olisi hassua jos’, tyttö sanoi ja hymyili ja jätti lauseen kesken.