Novellikokoelmat ovat joskus hankalia tarinallisuuden kannalta. Onko kokoelman kertomuksista luettavissa – tai voidaanko niihin pakottaa – jokin yhteensitova teema tai tapahtumien kulku? Joskus se voi olla todella keinotekoista, sillä kokoelman on voitu koostaa kirjoittajien näkökulmasta mielivaltaisin perustein.
Tanizakin novellikokoelma Unien silta kuitenkin kertoo suhteista. Ihmissuhteet ovat tarinoita lävistävänä elementtinä niin, että kun on lukenut novellin, jossa on kyse korostetusti yksilöstä – jollaisia kokoelmassa edustavat ”Kauhu” ja ”Tatuoija” – jää sellaista outolintua ihmettelemään.
”Sokean miehen kertomus” mietityttää jälkikäteen toisella tavalla: mihin tarinassa tarvittiin koko kertojaa, kun hän itse liittyi siihen lähestulkoon vain sivustaseuraajana? Jännitteet ovat sodissa, uskollisuudessa ja perhe- sekä vasallisuhteissa. Sokeus liittyy myös kokoelmaan avaavaan tarinaan ”Aguri”, mutta tässäkin kertomuksessa nimihenkilö on lähinnä toisen käden lähteenä. Varsinainen polttopiste on muualla – ihmisessä joka kietoo suuren joukon muita elämänsä itseriittoisiin käänteisiin. ”Unien silta” puolestaan on vieraudessaan ja selittelemättömyyydessään varsin tarina isän, pojan ja äitipuolen – kuten myös edesmennen äidin ja adoptioon annetun veljen – eriskummallisista suhteista.
Kenties on hiukan keinotekoista sanoa, että kokoelmassa on kyse juuri suhteista. Voiko olla tarinaa, jossa on mitään lukemista ellei siinä ole ihmissuhteita? Väitän silti, että tässä teoksessa henkilöt ovat lopulta toissijaisia ja suhteiden verkostot varsinaisessa pääosassa.