Onkohan tässä romaanissa varsinaista tarinaa?
Claude Simonin romaanissa Flanderin tie vaikuttaisi aluksi olevan monta aikatasoa: välimerkeistä ja kappalejaoista enimmäkseen piittamatta käyskennellään esi-isän itsemurhan muistoissa, ehkä vähän tulevaisuuden toiveissakin, ja aina palataan tiehen ja etenkin hevosiin. Minulla ei kuitenkaan ole aavistustakaan siitä, kestävätkö kertojahenkilön nykyisyyden tapahtumat päiviä vai onko kyse vain yhdestä keskustelusta.
Miten tällaista teosta luetaan? Aluksi Simon merkitsee vuorosanojen alkamisen kuin José Saramago, eli isolla kirjaimella lauseen keskellä. Saramagon tyylihän on kaikkiaan raivostuttava eikä anna tarinoille mitään lisää. James Joyce Odysseuksessa on tyyliltään toki vielä mutkikkaampi, mutta ainakin valinnoissa on – edes kirjallisuudentutkijoiden selittämänä – jokin mielekkyyys.
Flanderin tie tuntuu olevan välimaastossa. Jää aavistus, että tyylivalinnoilla on jokin merkitys tarinan kannalta, vaikka logiikka – niin tarinassa kuin tyylissä – ei hahmotu. Tällaiset romaanit ovat minulle kuin instrumentaalimusiikkia: kannattaa unohtaa analyysi ja antaa teoksen synnyttämien tunnelmien viedä.