China Miéville: The last days of New Paris

Taannoin pohdiskelin, kuinka lukea tarinoita toisesta kulttuuripiiristä. China Miévillen pienoisromaanin The last days of New Paris äärelle voi ihmetellä, kuinka lukea tarinoita tutusta kulttuuripiiristä.

Oikeasti pienoisromaanin kulttuuripiiri ei ole minulle tuttu, vaikka se onkin aikalaisen länsimaisen kirjoittajan toisen maailmansodan kuvastosta ponnistava tarina. Sen toden teolla lukemiseen tarvitsisi varmaankin selitysosan – vaikka teoksen viimeiset parikymmentä sivua avaavatkin sivu sivulta kohdattuja outouksia.

Itse tarina on melko nopeasti tiivistetty: toisen maailmansodan aikaisessa Pariisissa räjähtää jokseenkin metafyysinen pommi, joka saa surrealististen taideteosten kohteet jollakin tavalla eläviksi. Natsit pyrkivät 1950-luvulla yhä jatkuvissa taisteluissa käyttämään näitä niin kutsuttuja manifesteja sekä helvetin demoneja omiin tarkoituksiinsa sekä manifestoimaan maailmaan olennon Adolf Hitlerin omakuvasta.

Liki jokaisella sivulla siis kohdataan milloin lihassa, milloin muussa materiaalissa eläviksi tai ainakin toimiviksi tulleita surrealistisia taideteoksia. Luulen, että tarinan ymmärtäminen – jos sellaisesta voi puhua surrealismin yhteydessä – jää puolitiehen silloinkin jos etsii katseltavakseen kyseiset teokset selitysosan avulla. Selitysosa ei tietenkään avaa sitä merkitystä, mikä kirjoittajalla on valinnoilleen ollut ja minkä tarinan kokonaisuus kertoo. Sitä eivät kuvat erillisistä taideteoksista paljasta.

On myös mahdollista tehdä niin kuin minä: ainakin välillä jättää ”oikein lukemisen” ja ymmärtämisen vaatimuksen sikseen ja nauttia kyydistä.

Kategoria(t): tieteiskirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *