Keltainen kirjasto #144: Solomonin laulu

Toni Morrisonin Solomonin laulu kertoo toisiinsa vuosikymmenten aikana kietoutuvista elämistä ja siitä, miten ihmisistä kerrotut tarinat ovat pettymyksiä.

Päähenkilö Maitomies on saanut kutsumanimensä tavalla, joka vasta aikuisiällä selviää hänelle – eikä se ole varsinaisesti ylevä tarina. Maitomiehen nousee aikuisena autoritaarista isäänsä vastaan ja peittoaa tämän kerran fyysisesti. Tämän jälkeen hän pitää itseään kaltoinkohdellun äitinsä ja siskonsa suojelijana. Sittemmin sisko kertoo, että tämä tarina on harhainen, Maitomiehen omaa kuvitelmaa. Kaiken lisäksi Maitomies jatkaa loppuun saakka enemmän tai vähemmän isänsä juoksupoikansa.

Jouduttuaan voimankoitoksessa alakynteen Maitomiehen isä kertoo tälle Maitomiehen äidin elämästä. Maitomies pettyy, sillä äidin tarina saa kovin eri sävyjä kuin mitä hän olisi halunnut. Toisaalta myöhemmin Maitomies saa tietää, ettei isänkään elämäntarina – kai – ole sellainen kuin hänen on annettu ymmärtää. Onko Maitomiehelle kerrottu valheellisia tarinoita? Osin kyllä – mutta lopulta kyse on myös siitä, että läheistenkään elämäntarinoista ei voi tietää kaikkia, ja tarinat saavat kertojan, kerrontahetken ja kuulijan mukaan erilaisia merkityksiä.

Kenenkään elävän ihmisen tarinaan ei Maitomies voi luottaa – ei oikein omaansakaan. Pelastus löytyy esi-isä Solomonin tarinasta, joka on selvästi kuvitelmaa Afrikkaan lentämisineen. Sellaisena se on kuitenkin myös kumoamaton: kun Solomonin tarina on säilynyt kaukaisen kylän vanhojen ihmisten muistoissa ja lastenlaulun sirpaleisissa säkeissä, ei kukaan voi uskottavalla tavalla murentaa tarinaa, jonka Maitomies on ehtinyt kertoa itselleen.

Onko tämä kumoamattomuus hyvä? No, lentämään tarina ei opeta Maitomiestäkään.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *