Luin Toni Morrisonin lyhyen romaanin Sinisimmät silmät melkein yhdeltä istumalta osana junamatkaa Helsingistä Joensuuhun. Juna lähti oli tunnin myöhässä eikä minulla ollut lippuun merkittyä paikkaani, koska junassa ei ollut kaikkia luvattuja vaunuja. Kun lopulta näytti siltä, että voisin pitää paikan, jolle olin asettunut, aloin lukea Sinisimpiä silmiä.
Sivumäärältää tarina on lyhyt, mutta se kurottaa moneen suuntaan nykyisyydessä ja pitkälle historiassa. Tässä mielessä se on kuin Morrisonin romaani Jazz: tarinan tapahtumien syyt ulottuvat paljon sen päähenkilöitä kauemmaksi. Periaatteessa kyse on kaltoinkohdellusta ja köyhästä tytöstä, jonka hänen isänsä raiskaa ja joka menettää mielenterveytensä toivoessaan parempaa. Käytännössä kyse on kuitenkin myös sukupolvien takaa kumpuavista traumoista ja niin menneestä kuin nykyisestäkin yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta.
Lukukokemus on intensiivinen. Osittain se lienee sitä lukuajan vuoksi: kun aloittamisen ja lopettamisen välillä on tunteja päivien sijaan, tapahtumat ja teemat ovat voimakkaammin läsnä. Kaikki tapahtuu kerralla ja sulattelu tapahtuu – jos tapahtuu – myöhemmin. Koko historia, nykyisen tuskat ja toivoton tulevaisuus – se tulee kerralla.