Esiosissa on melkein väistämättä se ongelma, että tarinan loppuratkaisu on enemmän tai vähemmän tiedossa: lukija tietää esimerkiksi sen, mistä tilanteesta päähenkilö lähtee esiosan päätyttyä tai kuinka keskeisille panoksena olleilla asioille tapahtui. Esiosaa kirjoittaessa kirjailijan vapausasteet ovat vähäisemmät ja siten ainakin joissakin asioissa jännitteen on pakko tuntua vähäisemmältä.
Ehkä esiosa on joskus merkityksellinen, koska lukija haluaa tietää, kuinka päähenkilöstä tuli se, johon lukija alkoi tutustua. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että ainakaan tähän lukijaan ei päähenkilö tehnyt mitään vaikutusta, kun hänet ensimmäisen kerran kohtasin Louis-Ferdinand Célinen teoksessa Niin kauas kuin yötä riittää.
Kirjoitin siitä seuraavasti:
Päähenkilö toimii ainakin sotilaana, kauppa-aseman myyjänä, lääkärinä ja luultavasti hän tekee paljon muutakin. Täytyy myöntää, etten ole varma – sillä nämä asiat vain tuntuvat tapahtuvan ilman että ne olisivat jotenkin ymmärrettävä tai reflektoitu osa hänen elämäntarinaansa. Ikään kuin ei olisi keskusta, johon lukija voisi kiinnittää tarinan tapahtumat.
Romaani oli täynnä tapahtumia, mutta jäin kai hieman epäilemään, oliko siinä tarinaakaan – tai sellaista koherenttia päähenkilöä, johon tapahtumat olisivat kiinnittyneet. Päätinkin merkintäni näin: Jos maailmankaikkeus ei välitä elämäntarinasta, se ei kiinnosta ympäristöä eikä itse eläjäkään sitä huomaa tai luo, niin mitä jää? Ehkä paljonkin tapahtumia, mutta ei välttämättä tarinaa kenellekään.
Nyt käsillä ovat tämän päähenkilön – Ferdinandin – lapsuus- ja nuoruusvuodet, kun avaan romaanin Kuolema luotolla. Koska tapahtumat kiinnittyvät alusta pitäen tiukasti päähenkilöön, niistä alkaa selkeästi muodostua tarina.
Jää kuitenkin kysymys: miksi tämän pitäisi kiinnostaa? En jäänyt aikaisemman teoksen luettuani miettimään, että olisipa kiehtovaa tietää lisää tästä Ferdinandista. Ei ollut mitään selitystä vaativaa. Hänen koko tarinansa ei kiehtonut mieltä.
Valitettavasti romaanin jälkeen mietin samaa mutta eri näkökulmasta: miksi tämän olisi pitänyt kiinnostaa minua? Ferdinandin tarina alkoi lapsuudesta ja eteni nuoruusvuosiin hyvin intensiivisenä tapahtumien sarjana. Tyyliksi oli valittu kiihkeä kerronta täynnä kolmen pisteen sarjoja ja huutomerkkejä. Sisällössä tärkeä rooli oli erilaisten eritteiden huomioinnissa. Kun romaanin jälkeen luin kansilehden kuvauksen, jouduin toteamaan, että tämä palstan mittainen teksti tiivisti koko romaanin tapahtumat niin, että lähinnä visva ja ulosteet jäivät puuttumaan. Jälkeenpäin ajatellen niistä lukemiseen oli turha käyttää yli 500 sivun mittainen vaiva.
Kuolemaa luotolla lukiessa ei tiennyt, mitä kohti tarina oli menossa. Tämä ei ollut mitenkään mielikuvitusta ja odotuksia virittelevä tilanne, vaan pikemminkin läsnä oli jatkuva hämmennys: mikä on tämän tarinan johtoajatus? Kunpa päähenkilö olisi ollut pidettävä. Nyt tuntui, että hän ansaitsi liki jokaisen vastoinkäymisensä.
No, sitten tarina vain päättyy yhteen huipennukseen, vaikka mikään ei olisi estänyt sitä päättymästä jo edelliseen.
Tuli mieleen Holtiton mies. Tässä kuitenkin päähenkilö oli juuri ja juuri siedettävämpi.