Keltainen kirjasto #136: Marsut

Ludvík Vaculíkin Marsuja lukiessa mietin, että Keltaisen kirjaston on vallannut realistisen kerronnan perinne. Tuntui, että pitkään aikaan en ollut saanut luettavakseni mitään erityisen fantasiamaisia elementtejä sisältävää tarinaa. Luuloni realismista oli kuitenkin harhaa: kirjalistaa silmäillessä kävi selväksi, että onhan Keltaisessa kirjastossa 1970-luvullakin ollut tieteiskirjallisuutta, fantasiaa ja allegorioita. Toisen sadan alussa on esimerkiksi ollut useita Kurt Vonnegutin teoksia, jotka ovat edustaneet vahvasti spekulatiivista fiktiota. Koska pääsääntöisesti en kuitenkaan lue uudestaan lukemiani teoksia, lukukokemus vinoutuu realismin suuntaan.

Edeltävän perusteella on selvää, että Marsut on tarina, jota täytyy lukea vähän eri tavalla kuin vaikkapa Amos Ozin tai Zaharia Stancun kirjoittamia edeltäjiä Keltaisessa kirjastossa. Marsut sijoittuu epämääräisen tuntuiseen Itä-Eurooppaan, jossa kertoja kirjoittaa paitsi työstään jokseenkin absurdisti toimivassa pankissa niin myös perheessään kuin sattumalta meneillään olevasta marsujen kasvatuksen projektista. Edgar Allan Poe oli taloustieteilijä, jonka Kurimus oli kansantalousteoria, välillä täytyy kirjoittaa tarinaa kolmannessa persoonassa – kunnes sen unohtaa – ja sitten vain tapahtuu ilmeisen mahdottomia kohtaamisia tai rinnakkaisten todellisuuksien risteämisiä.

On vaikea sanoa, mihin tarina päättyy tai miksi. Kaiken yllä leijuu uhka. Marsut on tunnelmaltaan hyvin samankaltainen kuin Keltaisessa kirjastossa aikaisemmin sotia tai niiden jälkeistä tuhon aikaa kuvanneet teokset kuten Borchertin Ovien ulkopuolella tai Robbe-Grillet’n Labyrintissa. Ehkä sodasta, tuhosta ja ihmisten alistamisesta on joskus syytä kirjoittaa tarinoita, jotka juuri realismista irrotessaan välittävät jotakin äärimmäisen todellista lukijalle.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *