Keltainen kirjasto #173: Kuikkajärvi

Tarinat etenevät ajassa. Mutta mikä pakko niiden on edetä alusta loppuun? Tai jos erotetaan esine ja sisältö, niin onko kirjan tarinan loppu samassa kohdassa, jossa kirja loppuu.

Voisi sanoa, että E.L. Doctorowin Kuikkajärvi etenee epäjärjestyksessä. Mutta eihän kirjoittaja varmastikaan tehnyt virhettä: etenemisen epäkronologisuus on epäjärjestystä vain, jos painossa on mokailtu tai jos mielessä jyllää jokin oletus siitä, että tarinoiden on oltava ”realistisia” ja epäkronologiset tarinat eivät voi sitä olla, koska ajan nuoli kulkee eteenpäin.

Tietenkin voi kysyä, mikä on epäkronologisuuden tarkoitus. Vaikeuttaahan se tarinan seuraamista. Mutta entä jos kirjoittaja ei pyri antamaan tarinaa vaan tunnelmia ja vaikutelmia? Entä jos tarkoitus on asettaa vastakkain henkilöhahmo ennen ja jälkeen muutosta ja virittää lukija ajattelemaan, että kuinka siinä näin tulee käymään? Syntyy jännite, tai monia jännitteitä, pitkin tarinaa.

Kuikkajärvessä tähän jännitteiden rakentamiseen liittyvät myös sivuhahmojen poukkoilevat tarinat. Paitsi että Doctorow saa lukijan katsomaan päähenkilöä eri vaiheissaan nopeilla leikkauksilla, hän käyttää sivuhahmoja ja heidän muutoksiaan vastaavan peilailun välineenä.

Kuikkajärvi toimisi varmaan myös kronologiseen järjestykseen leikattuna. Tarina kuitenkin muuttuisi – eivät sen tapahtumat mutta jokin sen merkityksessä.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *