Keltainen kirjasto #188: Kuolleet tytöt

Meni pitkään, etten lukenut kirjojen kansitekstejä ollenkaan. Ne eivät olleet tarpeen: kirjat ovat lähtökohtaisesti itsenäisiä teoksia, joiden ei tulisi tarvita edes kansiaan tuekseen. Keltaisen kirjaston jäsenillä on kuitenkin usein erityinen historiallinen merkitys, ja tarinan ymmärtämisen tapoihin voi vaikuttaa se, ymmärtääkö historiallista ja kulttuurista tilannetta – tai vaikka lajityyppiä – johon tarina on kirjoitettu.

Viime merkinnässä arvelin, etten ajallisen ja kulttuurisen etäisyyden takia pysty lukemaan Huuhkalinnuista samaa tarinaa kuin 1960-luvun italiainen. Nyt Jorge Ibargüengoitian Kuolleiden tyttöjen jälkeen mietin, luinko ihan saman tarinan kuin kansitekstin laatija. Kirjailija on ”konstruoinut samalla kertaa kauhistuttavan ja hervottoman hauskan tarinan” tositapahtumien perusteella, väitetään kansitekstissä.

Kyse on siis prostituutiosta, niin vapaaehtoisesta kuin pakotetustakin, hyväksikäytöstä, intohimosta, korruptiosta ja murhista.

Tulee vähän mieleen se, kun Vonnegutin Ajanjäristyksen kansitekstissä kirjoittajaa kuvattiin ”iki-ihanaksi irvailijaksi”. Varmaan häntä niinkin voi lukea.

Kuolleiden tyttöjen kerronta on melko toteavaa, ja omaa lukukokemustani se vie enemmän kauhistuttavan kuin hervottoman hauskan suuntaan. Se, että tarina alkaa poliisitutkinnan käynnistävällä murhayrityksellä, virittää minut odottamaan, että lopussakaan ei olla onnellisia.

Luin kuitenkin kansitekstin vasta luettuani tarinan. Entä jos olisinkin lukenut kansitekstin ensin? Olisinko saattanut löytää sieltä myös luvatun hervottoman hauskan tarinan? Siihen nollapisteeseen en voi enää palata – ja yksi tarina on minulle taas mahdoton tavoittaa.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *