James Salterin romaanin Leikkiä ja ajanvietettä voisi lukea eroottisena tarinana joutilaista 1960-luvun Euroopassa. Sellaisena se voisi sopia vaikka Alberto Moravian tuotantoon.
Olen monta kertaa maininnut Moravian viime aikoina. Edellinen merkintä oli juuri hänen kirjastaan.
Kun pysähtyy ajattelemaan, kuka Salterin romaanin kertoja on, huomaakin tarinan olevan kertojan romanttis-eroottista fantasiaa. Hän on kuronut sen kokoon todistamistaan, kuvittelemistaan ja mielessään täydentämistään kahden varsinaisen päähenkilön kohtaamisista. Ehkä kertoja on huijari, ehkä hän saa tyydytystä tirkistelystä – tai ehkä hän on vain kuin kirjailija.
Myös kirjailija esittää valitsemiensa henkilöiden kokemuksista ja ajatuksista valikoituja kohtauksia – kertoo lukijalle mitä haluaa. Lukija joutuu päättelemään ja kuvittelemaan sen, mitä ei kerrota tai näytetä, täydentääkseen tarinaa niin ymmärrettäväksi kuin sen haluaa.
Kun kirjailija on kertonut haluamansa tarinan, päähenkilöt katoavat. Leikin ja ajanvietteen päähenkilöistä mies kuolee lopussa. Nainen katoaa arkeen:
Anne-Marie asuu nykyään Troyesissa, tai ainakin asui. Hän on naimisissa. Lapsiakin luultavasti on. He käyvät yhdessä kävelyllä sunnuntaisin, kun aurinko paistaa. He vierailevat ystävien luona, keskustelevat, lähtevät illalla kotiin. He ovat syventyneet viettämään sitä elämää, joka meidän kaikkien mielestä on niin tavoittelemisen arvoista.
(suom. Ilkka Malinen)
Kyllä vain, sellaista elämää moni lukija saattaisi haluta. Mutta ei moni sellaisesta varmaan lukisi. Mieluummin ehkä lukisi epätoivoisesta toiseen eroottisesti takertumisesta – jollaista kertojahenkilö lukijoiden luettavaksi kuvittelee. Kun lukijat ovat saaneet tämä iloittelun, päähenkilöt voivat vaikka kuolla tai arkistua. Tarina on päättynyt, tirkistely on päättynyt. Kahden ihmisen elämä oli lukijalle leikkiä ja ajanvietettä.