Lukuhaasteiden tai tällaisten systemaattisten urakoiden kuten Keltaisen kirjaston projektini ehkä paras puoli on siinä, että tulee luettua sellaista, mitä ei muuten lukisi vaikka kannattaisi. Siinä on samaa kuin mistä pidin ravintoloissa kun sellaisissa vielä kävi ennen maailmanlaajuista pandemiaa: valitsi vain ruokalajien määrän ja antoi keittiön huolehtia lopusta sen sijaan että välttäisi riskejä.
Tässä blogimerkinnässä on muutamia huomioita Keltaisen kirjaston teoksista 101-200 tai niiden kirjoittajista, joihin tuskin olisin tutustunut ilman luku-urakkaani ja joiden vuoksi olen tyytyväinen urakan aloittamiseen.
Isaac Bashevis Singer tuntui heti mielenkiintoiselta kirjoittajalta. Toinen sarjassa julkaistu teos eli Lublinin taikuri varmisti asian. Vahvasti kuvattua sisäistä ja ulkoista ristiriitaa! Tämä jollakin tavalla toistuu monissa hänen teoksissaan, ja Moskatin suku sisältää äärimmäisen hienon päätöskappaleen, joka pakottaa lukijaa miettimään koko tarinaa toisesta näkökulmasta.
Olin ennen vierastanut John Irvingin teoksia. En ollut lukenut ainuttakaan ennen Keltaisen kirjaston urakkaani. Olin epäillyt, että niin pituudeltaan niin mammuttimaisissa teoksissa ei voisi olla riittävän hyvä suhde lukemiseen käytetyn ajan ja saadun elämyksen välillä. Nyttemmin ajattelen, että monin paikoin hänen suuret sivumääränsä ovat aivan perusteltuja. Samalla kuitenkin on todettava, että Välisarjan avioliiton 268 sivua ovat riittävät siinä missä Oman elämänsä sankarin 636 sivua hyväksyy lopulta mielellään. Irving pysäytti miettimään jopa niin vakavasti, että se synnytti odottamattoman blogimerkinnän tarinoiden ja ”tosimaailman” tai ”elävän elämän” suhteista. Sekin luettakoon suurten sivumäärien ansioksi!
Yksittäisistä teoksista, joiden vuoksi Keltaisen kirjaston urakka on kannattanut aloittaa, voi mainita Tadeusz Konwickin Pienen ilmestyskirjan ja Mark Helprinin Talvisen tarinan. Kummankaan suhteen minulla ei ollut erityisiä odotuksia – kirjoittajat olivat tuntemattomia ja teokset eivät olleet sikäli kanonisoituja, että ne olisivat olleet tuttuja jo nimen perusteella. Ne kuitenkin kumosivat tätätkin salatummat odotukseni, eli onnistuivat olemaan yllättäviä jo niin, etten oikein tiennyt tyylilajiakaan, ja iloitsin siitä. Ilman Keltaisen kirjaston urakkaa nämä olisivat varmasti jääneet minulle tuntemattomiksi.
Toivottavasti kolmannella sadalla on samankaltaisia löytöjä.