Tarinoissa on henkilöitä. Heidän merkityksensä ja roolinsa ovat erilaisia. Joku akateemisesti asiaan paneutunut osaisi kuvata tätä teemaa tarkemmin ja paremmin, mutta minulla tulee mieleen jako päähenkilöihin ja sivuhenkilöihin. Näiden lisäksi on kertojahenkilön rooli, ja kertoja ei ole aina päähenkilö – näin kävi ainakin Alice B. Toklasin omaelämäkerta -nimisessä romaanissa, joka ei siis ole nimensä henkilön omaelämäkerta. Lisäksi olen varmasti usein käyttänyt termiä ”keskushenkilö”, vaikka en olekaan ihan varma kuinka sellainen määritellä ja erottaa päähenkilöstä.
Naguib Mahfouzin Miramar-romaanin nimi tulee Miramar-täysihoitolasta, joka on tarinan keskeisten tapahtumien paikka. Täysihoitolassa ovat hahmot, jotka saavat vuorollaan kertojahenkilön roolin. Jokainen heistä on mies hieman eri asemassa Egyptin vallankumouksen laineissa.
Kukin heistä on oman tarinansa päähenkilö, mutta onko kukaan Miramarin pää- tai keskushenkilö? Itse hoitola Miramar ei ole sellainen paikka, että se tuntuisi keskushenkilöltä – se on vain miljöö, toisin kuin vaikkapa Drina-joen silta. Egyptin taloudellista, poliittista ja aatteellista historiaa tuntevat voisivat toki arvioida sitäkin, onko yksikään kertojahenkilöistä oikeastaan tärkeä persoonana, vai onko heidän roolinsa lähinnä ilmentää Egyptin tietyn ajankohdan mullistuksia ja erilaisissa sosioekononomisissa asemissa olevien ryhmien toimintaa niiden aikana.
Tätä tarinaa lukiessani suhtauduin kuitenkin kertojahenkilöihin varsinaisina hahmoina, joilla on oma yksilöpsykologiansa. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole tarinan varsinainen keskus tai keskushenkilö. Voi olla, että keskus on tuo Egyptin levottomuus, mutta keskushenkilö on Miramar-täysihoitolan sisäkkö Zuhra.
Zuhra ei saa suunvuoroa niin, että hän pääsisi itse kertojaksi. Sen sijaan moni arvelu ja tapahtuma kiinnittyy häneen ja heijastaa kertojahenkilöistä jotakin lukijalle. Kertojahenkilöiden tarinan taustalla menee Zuhran tarina kotikylästä pakenemisiin, rakkauksineen ja opiskelupyrkimyksineen. Zuhran tarina on siten johdonmukainen eri kertojahenkilöiden välillä, että se tuntuu välittyvän rehellisimpänä – mitä ei voi aina sanoa, kun ehkä epäluotettavat kertojaäänet kuvailevat omia tekemisiään ja motiivejaan.
Zuhra vaikuttaa tarinan toimijalta, vaikka hänen omaa ääntään ei kuulla. Kertojahenkilöt taas eivät vaikuta tarinan toimijoilta, vaikka he ovat äänessä koko ajan. Tarinan keskus taitaa siis olla Zuhra.