Bruce Chatwin teoksista on Keltaisessa kirjastossa julkaistu sinänsä mielenkiintoinen Erottamattomat sekä Patagonia, Patagonia, jonka olemassaolon oikeutusta en ehkä tavoittanut. Kolmas ja viimeinen teos sarjassa on Posliiniparoni.
Posliiniparoni on vähäeleinen ja aika surumielinenkin kertomus – vaikka en tiedäkään, onko jälkimmäinen ollut kirjailijan tavoite vai jotain, minkä sijoitan lukukokemukseeni itse. Voinko syyttää jo pitkään oraalla ollutta keski-iän kokemusta ja aavistusta kaiken lopullisuudesta?
Tarinan posliiniparoni Kaspar Utz elää rautaesiripun takana Tšekkoslovakiassa. Hänellä on mittava kokoelma Meissenin posliinia ja hän pääsee itäblokin rajan yli hankkimaan lisää. Hän ei kuitenkaan voi loikata länsivaltoihin menettämättä kokoelmaansa, joka antaa elämälle totalitarismissa jotain tarkoitusta – tai jotain oikeasti omaa.
Tarinassa pohditaankin myös omaisuuden olemusta: mikä on sallittua, kun yksityisomaisuuksien kasvattamisen ei pitäisi olla sosialistisessa paratiisissa mahdollista? Yhtä tehokkaasti tarina kuitenkin johdattelee ajatuksiin siitä, mitä on vapaus. Jos on kiinni omaisuudessaan, onko väliä sillä, sattuuko elämään kapitalistisessa vai sosialistisessa järjestelmässä? Kaspar Utz on eittämättä etuoikeuttettu aikansa Tšekkoslovakiassa, mutta onko hän erityisen onnellinen, vaikka onnettomuuden aiheet ovat hieman vähäisemmät kuin huono-osaisemmilla kanssaeläjillä?