Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta on erittäin mielenkiintoinen teos, jossa tarinan nykyhetken taustat kerrotaan seikkaperäisesti samalla kun tarinan nykyhetki etenee todella verkkaisesti. Vuonna 1956 autoretkellä olevan hovimestari Stevensin tarina etenee pari päivää, mutta noiden päivien aikana hän ehtii muistella lukijan kuviteltavaksi paljon elämää 1920- ja 1930-luvuilta. Hovimestari ei kuitenkaan pelkästään kuvaa tapahtumia: hän tulkitsee ja puolustelee sekä rakentaa omankin elämänsä merkitystä muotoilemalla käsitystä arvokkuudesta.
Romaanin loppupuolella Stevens hieman kyseenalaistaa sitä, onko käyttänyt elämänsä oikein. Se on kulunut velvollisuuden äärellä. Saan sellaisen vaikutelman, että kyse ei ole yksittäisistä velvollisuuksista isännän taloudenpidossa, vaan siitä että koko elämä on alisteinen yleiselle velvollisuudelle saavuttaa ja toteuttaa arvokkuutta.
On selvää, että Stevens tarvitsee jonkin suuremman ohjaavan periaatteen antamaan elämälleen merkityksen, sillä ajat ovat muuttuneet eikä hän tarinan nykyhetkessä enää palvene brittiaatelista. Mikäli hän ei saa tartuttua kiinni johonkin muuttuvista ajoista riippumattomaan, merkityksellisyys romuttuu. Jos arvokkuus ei kanna yli aikojen, hovimestarin elämäntarina menettää mielekkyytensä ja muuttuu sarjaksi satunnaisia tapahtuma ja mielivaltaisia velvollisuuksia. Kertomalla tarinaa tietyllä tavalla Stevenson ikään kuin puolustaa elämäänsä sen luultavasti viimeisillä vuosilla. Tämä jännite on samankaltainen kuin Hermann Brochin Unissakulkijat-trilogiassa.
Merkitysten työstäminen eletyn elämän mielekkyyden puolustamiseksi näkyy myös siinä, mitä Stevens kertoo pitkäaikaisesta nykyhetkessä jo edesmenneestä isännästään lordi Darlingtonista. Stevensin täytyy oikaista käsityksiä esimerkiksi isäntänsä saksalaismielisyydestä ja juutalaisvastaisuudesta. Hänen täytyy tehdä niin, jotta isännän elämä, jota hovimestari auttoi toteuttamaan, olisi eletty niin kuin se olisikin pitänyt elää.
Pitkän päivän ilta on kiehtova sukellus merkityksiin, joita kussakin hetkessä voi menneelle antaa päästäkseen suunnistamaan tulevassa.