Keltainen kirjasto #249: Matka Roomaan

Alberto Moravian romaani Matka Roomaan ei ole erityisesti matka Roomaan vaan päähenkilön sisäisiin konflikteihin, joihin lienee innoittanut psykoanalyyttinen ajattelu.

Matka Roomaan ei oikeastaan toimi tarinana. Tapahtumissa on vain vähän järkeä eivätkä henkilöt ole uskottavia. Järjettömyyskään ei ole taitavan absurdia. Kertojahenkilö Mario palaa Roomaan tapaamaan isäänsä ja tavoittaa itsestään lapsuusaikaiseen muistikuvaan pohjautuvan insestisen fantasian. Hän pääsee yrittämään sen toteuttamista isänsä tuoreen kihlatun kanssa, onhan tämä suuressa määrin Marion äidin näköinen.

Marion isäkään ei ole aivan päässyt yli seksiä kyltymättömästi muiden miesten kanssa halunneesta ja tehneestä entisestä vaimostaan, jolle itsekin järjesti kumppaneita. Isä vaatii kihlattuaan värjäämään kainalo- ja häpykarvansa saman värisiksi kuin hänen edesmenneellä vaimollaan oli.

Marion lentokoneessa kohtaamat äiti ja tytär liittyvät seurueeseen siten, että seksistä periaatteessa tietämätön teinityttö tahtoo saada Marion rakastelemaan edesmenneen miehensä muistoon kiinni jääneen äitinsä kanssa. Mariota taas kiinnostaisi enemmän tytär, ja hän pääseekin tutustuttamaan tämän erektioon ja siemensyöksyyn.

Niin, ja käytännössä kaikki tarinan naiset himoitsevat Mariota.

Tarinan lähtökohdat ja käänteet kokonaisuutena ovat epäuskottavat, vaikka niiden joukossa ei ole yhtään sellaiseen mahdotonta tai tarinan tuhoavaa elementtiä. Sen vuoksi kokonaisuus ei toimi tarinana – se on epäuskottava.

Mutta tekeekö epäuskottava tarina tästä teoksesta huonon? En pidä tarinan realismia – mitä se tarkoittaakaan – hyvän teoksen tunnusmerkkinä. Sanotaan kuitenkin niin, ettei tätä romaania kannata varsinaisesti tapahtumien ja henkilökuvauksen vuoksi lukea.

Teoksen jokaisella hahmolla on roolinsa, ja sivut ovat oikeastaan näyttämö. Sinänsä tärkeää ei ole se, mitä hahmot tekevät ja sanovat vaan se, mitä heidän tekonsa ja puheensa edustavat. Pinnan alla on taso tai tavallaan varsinainen käsikirjoitus. Jos ei kuitenkaan ole halua psykoanalysoida sen enempää ihmisiä kuin kirjojakaan, tämä taso jää tavoittamatta – ja minulta se taisi jäädä.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *