Jayne Anne Phillips on ollut vuosia – tai varmaan nyt jo vuosikymmeniä – kirjahyllyssäni. Tämä johtuu siitä, että hänen romaaninsa Koneunia oli eräässä bibliografiassa mainittu tieteis- tai fantasiaromaanina. En vieläkään tiedä, onko se sitä, sillä en ole lukenut sitä. Ensimmäinen lukemani Phillipsin teos on tietenkin Keltaisen kirjaston numero 330 eli Äidin aika.
Luin Äidin aikaa pitkälle miettien, mikä on tämän tarinan keskeinen konflikti tai jännite. Vaikka monia jännitteitä oli – päähenkilön raskaus, hänen kumppaninsa avioero ja suhteet tämän poikiin, äidin kuihtuminen syöpään – mutta miten ne kietoutuisivat yhteen ja millaista huipennusta se rakentaisi?
Äidin aika ei kuitenkaan ole sellainen tarina. Se toki päättyy päähenkilön äidin kuolemaan, mutta paljon jää kesken. Vai jääkö sittenkään, kun niiden asioiden ratkaisua kohti ei mentykään? Tarina oli tarjota käänteitä, joihin sen loppu olisi voinut kietoutua – kuten päähenkilön kumppanin toisen pojan hukkumisen uhka – mutta tämä ei ollut sellainenkaan tarina.
Äidin ajan alkukielinen nimi on ”Motherkind”. Jos sen kääntäisi ”Äitikunnaksi” – ihmiskuntaa mukaillen – se kuvaisi jotain todella olennaista romaanista. Se kertoo monesta äidistä: päähenkilö on äiti, ja niin on tietenkin hänen äitinsäkin. Hänen kumppaninsa lapsilla on äiti, ja nuoresta lapsenhoitajasta on hänestäkin tulossa äiti. Tarinassa on siis äitejä monessa eri ”äitiyden” vaiheessa – tavallaan siis runsas kuvausta äitikunnasta.
Mutta onko se mitenkään kaikkia äitejä edustava? Ei tietenkään. Myös tarinan tapahtuma-ajassa äitiys oli kirjavampaa kuin Äidin aikaan saattoi mahtua. Äitiyttä määrittävät aina myös historiallinen tilanne ja sukupolvet. Lopulta mikään tarina ei voi kattaa koko äitikuntaa, eikä äitiys ole mikään pysyvä ilmiö.
Äidin ajassa on äitikunnan edustajian omanlaisiaan tarinoita.