Ensimmäinen runo: Väinämöistä odotellaan

Ensimmäinen nimeltä mainittu henkilö Kalevalassa on Väinämöinen. Vanhan Väinämöisen vyöltä virinneitä virsiä tekisi kertojan mieli laulella. Ensimmäinen runo päättyykin Väinämöisen syntymään.

Tuota syntymää edeltää maailman itsensä syntyminen. Toki jonkinmoinen muodoton alkutila on olemassa – ei tosin mitään kvanttivaahtoa vaan Ilmatar sekä tuulet ja meret. Kuten on liki pakko, hän tulee raskaaksi alkumeressä kelluessaan.

Ilmattaren potiessa raskauttaan sotka munii munansa tämän polvelle tunnetuin seurauksin: munasen yläinen puoli yläiseksi taivahaksi ja niin edelleen. Vuosien mittaan liikkeillään Ilmatar luo munasta syntyneeseen maailmaan maisemia.

Kaiken tämän jälkeen Väinämöinen suvaitsee syntyä. Pysähdytäänpä ajattelemaan: alkumeri ja maailman luominen olivat vain taustaa Väinämöisen odotusajalle. Runon alkusanat maalaavat Väinämöisen menneeksi suurmieheksi, ja ainakin alku tuntuu komealta. Mutta mitkä ovat Väinämöisen ansiot ensimmäisen runon jälkeen? Toistaiseksi hän on lähinnyt piinannut äitiään kohtuuttoman pitkällä odotusajalla samalla kun tällä oli maailman muotoilu töinään. No, ehkäpä Väinämöinen vielä osoittaa olevansa tulevan maineensa veroinen.

Kategoria(t): Kalevala Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *