Korona ei onneksi näy blogissa millään tavalla. Kirjastot olivat riittävän auki ja itse viruksesta tai siihen liittyvistä asioista ei onneksi tarvitse tällä alustalla avautua.
Vuosi 2021 oli ehkä blogin tavallisin vuosi – siinä mielessä, että formaatti alkaa olla aika vakaa. Keltainen kirjasto ja Kalevala haukkaavat siitä valtaosan. Välissä on satunnaisia merkintöjä muista lukemistani kirjoista. Erittäin tervetullut lisä on puolison Helmet-lukuhaasteen dokumentointi, joka jatkuu myös tulevana vuonna. Blogin runko on siis vuonna 2022 varsin samanlainen kuin vuonna 2021 – mutta näyttää siltä, että vuodelle 2023 täytyy kehittää jotakin päättyvän Kalevala-sarjan tilalle.
Parin teeman toivoisin esiintyvän blogissa enemmän. Kun olin lukenut ensimmäiset sata Keltaisen kirjaston teosta, pysähdyin parissa merkinnässä tarkastelemaan siihenastista matkaa. Samaa tarvittaisiin nyt, kun toinen sata täyttyy alkuvuodesta. Se olisi tarpeellista myös siksi, että toisella satasella on ollut useita kirjoja, jotka olen lukenut jo aikaisemmin ja joihin en sen vuoksi ole tarttunut uudestaan. Jonkin huomion nekin varmaan ansaitsisivat.
Toinen teema, josta pitäisi kirjoittaa enemmän, on roolipelaaminen. Vuosi 2021 oli pelaamisen suhteen aktiivisempi kuin useimmat edeltävät vuodet – silti ei ainoatakaan blogikirjoitusta niistä. Vuonna 2022 saattaa kuitenkin olla kierrossa neljä eri roolipeliä, joten kirjoitettavaa luulisi tulevan.
Näillä ajatuksilla jo alkaneeseen vuoteen!