Kahdeskymmenes runo: Selvä välinäytös

Kalevalan kahdeskymmenes runo on kokoelma asioita, jotka pitää saada hoidettua, jotta voidaan siirtyä häihin. Samalla se on ollut hyvä kohta tunkea sekalaista kansanperinnettä säilytettäväksi. ”Oluen virsi” ja ”Mehiläisen sanat” sen sijaan sopivat melko hyvin kahdenteenkymmenenteen runoon, vaikka ne eivät tarinaa sen kummemmin edistäkään. Ainoa käänne, joka olennaisesti pohjustaa tulevaa, on Lemminkäisen hääkutsutta jäänti.

Muutama huomio:

  1. Lönnrot on näköjään ollut sitä mieltä, että tarina valtavasta härästä on ollut syytä mahduttaa jonnekin, ja hän pani sen tähän runoon. On tosi outoa sanoa näin, mutta tällainen härkä rikkoo maailman johdonmukaisuutta! Häntä Hämeessä ja pää Kemijoella – tällaisesta härästä olisi pitänyt kuulla jo aikaisemmin. Kustannustoimittajana olisin pyytänyt poistamaan.
  2. Härän teurastukseen tarvitaan vierastyövoimaa, kun kotimaasta ei tunnu pätevää löytyvän. Virosta, Ruotsista tai Venäjältä ei löydy osaajia. Lopulta härän teurastaa merestä noussut musta mies, ”uros umpilainehista.” Olisiko ollut peräti Afrikan mantereelta saakka? Sitä ei kerrota.
  3. Pohjolan emäntä on kyllä ihan oikeassa Lemminkäisestä:

”kun on kaikitse toraisa,
aivan tarkka tappelija;
tehnyt on häissäki häpeät,
pitoloissa pillat suuret
nauranut pyhäiset piiat
pyhäisissä vaattehissa”

Mutta johan se tiedetään, että kutsui Lemminkäisen tai jätti kutsumatta, niin ei hyvää seuraa.

Kategoria(t): Kalevala Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *