Viideskolmatta runo: Häät on ehkä taputeltu

Annoin Kalevalan 20. runoa koskevalle merkinnälle otsikoksi ”Selvä välinäytös”. Sen jälkeen olen valitettavasti joutunut tuskailemaan, kun runot eivät tunnu vievän tarinaa eteenpäin. Pahoin pelkään, että tästä merkinnästä tulee sitä samaa. Näin ollen runot 20-25 – eli yli kymmenesosa kokoelmasta – ovat ehkä olleet juonen etenemisen kannalta tyhjää täynnä. Oikeastaan on pakko myöntää, että 20. runo oli oli ehkä tästä jaksosta olennaisin pohjustamalla Lemminkäisen tulevia tuhotöitä.

Mutta ensin pitäisi kommentoida runo numero 25, jossa Lemminkäinen ja tuore vaimo saapuvat Lemminkäisen asuinsijoille. Puolet runosta on laulelmia sulhaselle ja morsiamalle, jotka varmasti tallentavat ajankuvaa, kuten hääjakson runot muutenkin. Harmi, että ne eivät liity juuri näihin henkilöihin, ellei sitten kyseisissä virsissä ennakoida jotain hahmojen tulevista kohtaloista.

Nyt muuten morsianta ei niin pelotella kohtalollaan. Mukavaa vaihtelua.

Jätän nyt vastaanottovirret ja Väinämöisen kiitoslaulelun ilman sen kummempia huomioita. Ajatus nimittäin jäi pyörimään runon viimeisessä kohtauksessa. Se on noin sadan säkeen pätkä, jossa Väinämöinen on palaamassa kotiinsa, mutta reki särkyy.

Ja oikeasti: mikä demonikärry Väinämöisellä on allaan ja puskeeko se rikkiä uloshengityksen mukana? Jonkin puolan hän siihen tarvitsee, eikä ihan mikä tahansa palikka kelpaa, kun Väinämöinen kyselee:

"Onko tässä nuorisossa,
kansassa kasuavassa,
vaiko tässä vanhalassa,
väessä vähenevässä,
kenpä Tuonelle kävisi,
lähtisi Manan majoille,
toisi Tuonelta orasen,
vääntien Manan väeltä,
reki uusi laatiani,
korjanen kohentoani?"

Heviä.

Ei ilmoittaudu nuoria eikä vanhoja, joten Väinämöisen täytyy itse lähteä alisiin. Aikaisempi käynti oli varmaan lämmittelyä, ja nyt tulee todellisia mittelöitä! Panokset ovat isot, kielsihän hän aikaisemmin muita menemästä Tuonelaan.

Silloin vanha Väinämöinen,
laulaja iän-ikuinen,
läksi toiste Tuonelehan,
matkasi Manan majoille.
Toi orasen Tuonelasta,
vääntiän Manan majoilta.

Siinä se. Siinä koko reissu kaikkine tapahtumineen, vastoinkäymisineen ja huipennuksineen. Aikamoinen menetetty mahdollisuus tässä tarinassa.

Kategoria(t): Kalevala Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *