Keltainen kirjasto #88: Syöpäosasto (toinen nide)

Solženitsynin Syöpäosasto etenee jälkimmäiseen niteeseensä – eteneekö tarina? Tavallaan. Hahmottuu, ketkä ovat varsinaisia päähenkilöitä ja mitä heille kenties tapahtuu tarinan päätyttyä. Voi olla, että romaanin jakaminen kahteen niteeseen myös korostaa romaanin viimeisen kolmanneksen tapahtua. Ne saattaisivat hahmottua eri tavalla, mikäli tarinan olisi lukenut samojen kansien välistä.

Keskeiseltä vaikuttava käänne on syöpälääkärin sairastuminen syöpään. Asemansa vuoksi hän toki saa paremman kohtelun kuin potilaansa – mutta mielenkiintoista on sekä se, että hän ei välttämättä halua tietää sen mikä kollegansa ovat saaneet selville tai ole mahdollisen kuolemansa äärellä yhtään paremmassa asemassa kuin potilaansa. Tietyllä tavalla hän on jopa heikommilla, koska vaikka potilailla on epätietoisuutensa, heillä saattaa olla myös valheellinen turvallisuudentunteensa ja helpotuksensa.

Ainakin tämän lukijan on vaikea olla lukematta Solženitsynia pitämättä koko ajan mielessään kirjoittajan asemaa neuvostojärjestelmän kriitikkona. Tämä johtaa myös melko suorasukaisiin tulkintoihin – esimerkiksi niin, että totalitaristisessa järjestelmässä vallanpitäjien suosikki saattaa milloin tahansa joutua epäsuosioon, ja silloin tämän oloa ei ollenkaan helpota hänen tietämyksensä siitä, kuinka järjestelmä toimii. Olisi mielenkiintoista kuulla, millainen kokemus Syöpäosasto olisi tarinana ilman tätä esiymmärrystä.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *