Neljästoista runo: Aiotun anopin loputtomat vaatimukset

Lemminkäinen ei luovuta, vaan päättää pyytää metsän jumaluuksilta apua hiiden hirven jahtaamisessa. Koska Lönnrot on päättänyt säilöä samaan runoon asiaan liittyviä loitsuja jälkipolville, kokonaisuus on aika epätasapainoinen. Nyt käy niin, että nostatus, loitsinta, anelu ja uhoaminen vievät toistasataa säettä, ja niiden jälkeen itse akti eli hirvenpyynti on ohi muutamassa kymmenessä. Antiklimaattista.

Sen jälkeen voikin Lemminkäinen vaatia palkintoaan.

anna jo, akka tyttöäsi,
mulle nuorta morsianta!

Louhi ei anna. Vielä pitäisi hiiden hevonen ja käydä ampumassa Tuonelan joutsen. Taas jumalilta apua pyydellen hevonen hoituu, mutta kaikki tietävät jo ennakkoon kuinka joutsenen kanssa käy. Aikaisemman runon kohtaus oli selvää trailerimateriaalia.

Jotain elokuvallista on muuten Lemminkäisen kuolinkorinoissakin: ensinnäkin ne kestävät tolkuttoman pitkään ja toiseksi ne petaavat mahdollisuuden paluulle. Pakko siis myöntää, että osan mahdollisista jatkumo-ongelmista toimittaja huomasi ja paikkasi mallikkaasti.

Kategoria(t): Kalevala Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *