-
Viimeisimmät artikkelit
Viimeisimmät kommentit
- historijoitsija: Viideskymmenes runo: Tarpeeton loppunäytös
- Ville: Leavings-tarinoita: Kerro terveiset lapsille
- Tope: Leavings-tarinoita: Miranda
- Petri Karkkola: Leavings-tarinoita: Miranda
- Petri Karkkola: Liu: Kuolema on ikuinen
Arkistot
- huhtikuu 2026
- maaliskuu 2026
- helmikuu 2026
- tammikuu 2026
- joulukuu 2025
- marraskuu 2025
- lokakuu 2025
- syyskuu 2025
- elokuu 2025
- heinäkuu 2025
- kesäkuu 2025
- toukokuu 2025
- huhtikuu 2025
- maaliskuu 2025
- helmikuu 2025
- tammikuu 2025
- joulukuu 2024
- marraskuu 2024
- lokakuu 2024
- syyskuu 2024
- elokuu 2024
- heinäkuu 2024
- kesäkuu 2024
- toukokuu 2024
- huhtikuu 2024
- maaliskuu 2024
- helmikuu 2024
- tammikuu 2024
- joulukuu 2023
- marraskuu 2023
- lokakuu 2023
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- heinäkuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- heinäkuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
Kategoriat
Meta
Aihearkisto: Kalevala
Jakso 2: Sampo
Rauta-ajan toisessa jaksossa ”Sampo” ei juuri puhuta. Dialogia on sen verran, että tavoitteet asetetaan – että tekemisen saa käyntiin. Jaksossa siis tehdään. Tai ehkä siinä pikemminkin yritetään, pyritään. Kolme miestä – Väinö, Ilmari ja Lemminki – tavoittelevat Pohjolan tytärtä. Hintaa … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Ilmarinen, Kalevala, Kalle Holmberg, Louhi, Paavo Haavikko, Pohjan neiti, Rauta-aika, Sampo, Väinämöinen
Jätä kommentti
Jakso 1: Kultanainen
Rauta-ajan ensimmäisen jakson eli ”Kultanaisen” tarinat ovat tarinoita menettämisestä – etenkin naisen menettämisestä. Kalevalasta tiedetään, että Ilmarinen takoo itselleen kultaisen vaimon Kullervon surmaaman Pohjolan tyttären sijalle. Murha on toki aina väärin, mutta Ilmarisen vaimo ei täysin syytön ollut Kullervon provosoitumiseen. … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Aino, Ilmarinen, Joukahainen, Kalevala, Kalle Holmberg, Kullervo, Kultanainen, Paavo Haavikko, Pohjan neiti, Rauta-aika, Väinämöinen, Vesa-Matti Loiri
Jätä kommentti
Neljästoista runo: Aiotun anopin loputtomat vaatimukset
Lemminkäinen ei luovuta, vaan päättää pyytää metsän jumaluuksilta apua hiiden hirven jahtaamisessa. Koska Lönnrot on päättänyt säilöä samaan runoon asiaan liittyviä loitsuja jälkipolville, kokonaisuus on aika epätasapainoinen. Nyt käy niin, että nostatus, loitsinta, anelu ja uhoaminen vievät toistasataa säettä, ja … Lue loppuun
Kolmastoista runo: Hiihtoa ja tuotesijoittelua
Aiheutettuaan sekasortoa Pohjolassa Lemminkäinen vaatii naista, Kalevalan sankari kun on. anna nyt, akka, piikojasi,tuopa tänne tyttöjäsi,paras parvesta minulle,pisin piikajoukostasi! Louhi ei vähästä hätkähdä. Täytyy muistaa, että hän on hiljattain lähettänyt matkoihinsa niin Väinämöisen kuin Ilmarisenkin, ja näillä sentään oli ansioluetteloissaan … Lue loppuun
Kahdestoista runo: Lemminkäinen on Joukahaista kovempi jätkä
Lemminkäinen viipy kalareissulla odottamattoman pitkään ja Kyllikki päätti käydä lasillisella tyttöjen kanssa – tai mitä ”kassapäien karkelot” sitten tarkoittaakaan. Kun Lemminkäinen saa kuulla, että Kyllikki vastoin valaansa kävikin kylillä, hän alkaa heti valmistella oman valansa rikkomista ja koota tappelukamppeitaan. Lemminkäisen … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Joukahainen, Kalevala, Kyllikki, Lemminkäinen, Lemminkäisen äiti
Jätä kommentti
Yhdestoista runo: Parinmuodostuksen sosioekonomisia kysymyksiä
Väinämöisen ja Ilmarisen yritykset vokotella naisia eivät onnistuneet. Lemminkäisen kohdalla – jo nimen perusteella – pitäisi käydä toisin. Tappelupukari ja monista vihjeistä päätellen matalahkossa sosioekonomisessa asemassa oleva Lemminkäinen haluaisi puolisokseen varakkaan suvun Kyllikin. Kyllikki on tässä suhteessa samanlainen kuin aikaisemmin … Lue loppuun
Kymmenes runo: Petosta kaikkialla
Palattuaan Kalevalaan Väinämöinen on taas taikavoimissaan ja käyttää niitä huijatakseen Ilmarista. Väinämöisen bluffi on aika vaihteleva: ensin Ilmarinen arvaa jo parista sanasta, että nyt Väinämöinen on mennyt lupaamaan asioita hänen puolestaan, mutta seuraavalla hetkellä ei osaakaan epäillä mitään, kun Väinämöinen … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Ilmarinen, Kalevala, Louhi, Pohjan neiti, Sampo, Väinämöinen
Jätä kommentti
Yhdeksäs runo: Tarina ei etene
Kahdeksannessa runossa Väinämöinen sai kirveestä jalkaansa ja joutui etsimään apua – ja runon loppu oli turhanpäiten pitkitetty, kun vanhus kolusi turhaan taloja löytääkseen parantajan. Yhdeksännessä runossa ollaan vihdoin parantajan tuvassa. Tarina ei tosin etene minnekään: ollaan kuin videopelissä, jossa täytyy … Lue loppuun
Kahdeksas runo: Väinämöinen temppuilee naisenpuutteessaan ja teloo itsensä
Väinämöinen palailee Pohjolasta ja näkee naisen. Lukijat ovat jo ehtineet huomata, että siinä ei yleensä hyvin käy. Väinämöinen, joka sentään on ollut piireissä jo vähän ennen maailman syntyä, ei ole ehtinyt huomata toistuvaa kaavaa. Alkaa vokottelu kuin Corollasta maakunnan taajamassa. … Lue loppuun
Seitsemäs runo: Markkinamiehen paluu
Viidennessä runossa Väinämöisellä ei mennyt kovin vahvasti. Dementiasta tai jostakin muusta johtuvasta harkintakyvyn puutteesta oli selviä merkkiä. Seitsemäs runo alkaa tukalasta tilanteesta, mutta todettakoon ettei siihen joutuminen ole yksinomaan Väinämöisen omista sekoiluista lähtöisin. Nykyään miehetkin saavat itkeä. Hyvä niin. Väinämöinen … Lue loppuun