Tästä runosta alkaa Kalevalan kolmas Väinämöis-jakso eli Sammon ryöstö. Runo on alkusoittoa ja joukkojen kokoamista – siinä itsessään ei tapahdu paljonkaan, mutta jotenkin tulevaa ennakoiva sävy on kuitenkin erilainen kuin aikaisemmissa runoissa.
Väinämöisen varsinaiset sankariteot ovat toistaiseksi olleet harvassa, mutta Louhia lukuun ottamatta nuorten neitojen äitien henki kuitenkin salpautuu tämän julkkiksen äärellä ja he ovat tyrkyttämässä tyttäriään vaarille. Väinämöinen on lähinnä ottanut kunnian muiden töiden järjestelyistä.
Mutta kun hän nyt kokoaa sotajoukkoja eettisesti vähän kyseenalaiselle ryöstöretkelle, niin ilmassa on kohtalokkuuden tuntua: miekan terällä mahtuu hevonenkin hirnumaan, ja veneen saatuaan Väinämöinen laulaa siihen miehistön.
Mutta mitä tämä ”laulaminen” on? Onko se väen kutsumista koolle vai suorastaaan uusien olentojen luomista? Niin tai näin, tarinan mittakaava alkaa tuntia isolta.
Vähän tosin sotaväen ja Väinämöisen voimien pätevyyttä heikentää se, että paikalle lauletut ihmiset eivät saa soudettua venettä liikkeelle, vaan Ilmarisen täytyy sekin tehdä. No, se korostaa hänen omia voimiaan.
Onkohan Lemminkäisen mukaantulo runon loppuvaiheilla toimittajan lisäys? Tällä tavalla saadaan varmaan suosikkihahmojen kolmikko kätevästi samaan tarinaan – vähän niin kuin Kostajat-elokuvissa.
Jospa viimeinkin näemme, mistä Väinämöisen maine kumpuaa!