Kirjoittajan arkistot:Petri Karkkola

Keltainen kirjasto #228: Miramar

Tarinoissa on henkilöitä. Heidän merkityksensä ja roolinsa ovat erilaisia. Joku akateemisesti asiaan paneutunut osaisi kuvata tätä teemaa tarkemmin ja paremmin, mutta minulla tulee mieleen jako päähenkilöihin ja sivuhenkilöihin. Näiden lisäksi on kertojahenkilön rooli, ja kertoja ei ole aina päähenkilö – … Lue loppuun

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Ilon ja surun kirjastojen vuosi 2022 ja 2023

Jälleen on yksi vuosi lukemista ja blogia takana. Se meni varsin ennakoitavalla rytmillä: pari teosta Keltaisesta kirjastosta, sitten Kalevala-merkintä. Liu Cixinin Muistoja planeetta Maasta -trilogia oli kesäsarjana, kun julkaisuja oli aavistuksen harvemmin. Uumoilin vuosi sitten, että kirjoittaisin roolipeleistä enemmän. En … Lue loppuun

Kategoriat: ilmoitukset | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #227: Kynämies

E.L. Doctorowin kokoelma Kynämies olisi varmasti ansainnut tarkemman luennan kuin mihin minä pystyin. Lähtökohta kansipaperissa on kiinnostava: kuusi aluksi erillistä novellia yhtyvät merkityksiltään – tai saavat merkityksen – kokoelman päättävässä pienoisromaanissa, jonka aikana ”[l]ukija ymmärtää, että Jonathan onkin kaikkien muiden … Lue loppuun

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Yhdesviidettä runo: Väinämöisen soolo

Hypoteesi: Väinämöinen teki kanteleestaan niin vaikean soittaa, että ainoastaan hän pystyy siihen ja pääsee näin pätemään. Toisaalta: jos se olisi kovin hankalaksi suunniteltu, niin näinköhän vanha mies itsekään kykenisi mestarillisiin suorituksiin. Muuta nokkelaa tai näsäviisasta tästä runosta on vaikea sanoa. … Lue loppuun

Kategoriat: Kalevala | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #226: Musta valo

Richard Curreyn romaani Musta valo on väkevä sotatarina. Se on erittäin intensiivistä kerrontaa. Sitä lukiessa mieleen tuli Wolfgang Borchertin Ovien ulkopuolella. Teokset ovat kuitenkin intensiiviset kovin eri tavoin. Ovien ulkopuolella on intensiivinen kuin kuumeinen runo. Musta valo on intensiivinen kuin … Lue loppuun

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #225: Pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä

Olen Antonio Tabucchin Pieni yhdentekeviä väärinkäsityksiä -novellikokoelman äärellä kiusallisessa tilanteessa. En muista siitä mitään. Tätä merkintää aloittaessani tuntuu, että Hyönteisdokumentin blogisti tiivistää myös ajatukseni merkinnässään. Epäilin tätä jo kokoelmaa lukiessani. Luinko sitä iltaisin liian väsyneenä ja sen takia mainittavia muistijälkiä … Lue loppuun

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Neljäskymmenes runo: Se kantele!

Neljäskymmenen runo on pitkälti siirtymää: ollaan siis menossa Pohjolaan tappelemaan, mutta matkan kuvaukseen saa kansanperinteen säilömisen nimissä mahduttaa ”kosken sanat”. Kyseessä on jonkinlainen suojaloitsu. Suuremman jännitteen kuitenkin tarjoaa valtava hauki, jonka päälle sotajoukon vene jumittuu. No, sehän tarkoittaa toisaalta sitä, … Lue loppuun

Kategoriat: Kalevala | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #224: Menneen maailman maalari

Kazuo Ishiguron Menneen maailman maalari on ainakin osittain kertomus siitä, kuinka ihminen alkaa kertoa itselleen ja muille tarinaa itsestään niin, että hän lopulta todella elää tarinaansa. Alkuteoksen – kyllä, se on englanniksi – nimi An artist of the floating world … Lue loppuun

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #223: Täydellinen rauha

”Täydellinen rauha” tuntuu mahdottomalta otsikolta tarinalle. Eikö tarina vaadi jonkin konfliktin, jonkin jännitteen, ollakseen edes jotakin kiinnostavaa? Voiko tarinaa olla täydellisessä rauhassa tai täydellisestä rauhasta? Amos Ozin romaanin Täydellinen rauha nimi tuntuukin kannessa pettävältä. Tarina voi alkaa täydellisestä rauhasta, joka … Lue loppuun

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Yhdeksäsneljättä runo: Johdanto varsinaisiin sankaritekoihin?

Tästä runosta alkaa Kalevalan kolmas Väinämöis-jakso eli Sammon ryöstö. Runo on alkusoittoa ja joukkojen kokoamista – siinä itsessään ei tapahdu paljonkaan, mutta jotenkin tulevaa ennakoiva sävy on kuitenkin erilainen kuin aikaisemmissa runoissa. Väinämöisen varsinaiset sankariteot ovat toistaiseksi olleet harvassa, mutta … Lue loppuun

Kategoriat: Kalevala | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti