Kirjoittajan arkistot:Petri Karkkola

Keltainen kirjasto #179: Dekaanin joulukuu

Saul Bellowin romaanin Dekaanin joulukuu kansilehden tekstin viimeisessä kappaleessa kerrotaan näin: Dekaanin joulukuu on kirja meidän ajastamme ja siitä mitä tapahtuu ihmiselle joka haluaa löytää uusia keinoja ja uuden kielen joilla välittää ajatuksiaan ja kokemuksiaan muille, kirja siitä miten tällainen … Lue loppuun →

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Yhdeskolmatta runo: Kansanperinteen kokoamista

Ilmarisen ja Pohjolan tyttären häät taitavat olla lähinnä kehyskertomus, jonka varaan Lönnrot on voinut ripustaa kaikenlaista kansanperinnettä jälkipolville säilöttäväksi. Runosta numero 21 puolet on kuitattu ”Vävyntulovirrellä.” Jos virrestä poimitaan tarinan kannalta olennainen, niin se tiivistyisi siihen, että Ilmaria komeasti saapuu … Lue loppuun →

Kategoriat: Kalevala | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #177: Pieni ilmestyskirja

Tässäpä on lohdutonta kerrontaa: Tadeusz Konwicki ja Pieni ilmestyskirja. Se alkaa tosi dramaattisesti: ”Maailmanloppu tulee. Minun oma maailmanloppuni. Se lähestyy tai oikeammin hiipii minua kohti.” Kerronnassa maalataan ympäristöstä tunnelmiltaan apokalyptinen kuvaelma, joka tuo mieleeni Studio Julmahuvin Lasi-elokuvan mainoksen. Lohduttomuudessa toistuvat … Lue loppuun →

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #176: Sokeat

Elias Canettin romaanissa Sokeat on kaksi keskeistä henkilöä, ja ehkä kaksi toissijaista. Jokainen kuitenkin tuntuu olevan sama henkilö siinä mielessä, että he tietävät kuinka elämä on elettävä. Peter Kien on mailmankuulu sinologi, joka tietää kuinka elämä tulee elää. Hänen tarinansa … Lue loppuun →

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Kahdeskymmenes runo: Selvä välinäytös

Kalevalan kahdeskymmenes runo on kokoelma asioita, jotka pitää saada hoidettua, jotta voidaan siirtyä häihin. Samalla se on ollut hyvä kohta tunkea sekalaista kansanperinnettä säilytettäväksi. ”Oluen virsi” ja ”Mehiläisen sanat” sen sijaan sopivat melko hyvin kahdenteenkymmenenteen runoon, vaikka ne eivät tarinaa … Lue loppuun →

Kategoriat: Kalevala | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #175: 1934

Alberto Moravian 1934 on tarinoiden kannalta todella kiehtova. Aluksi nimittäin näyttää siltä, että päähenkilö kehittelee kokonaan päässään epätoivoisen romanttisen tarinan kohtaamastaan naisesta, ja uskoo tämän tahtovan tehdä kaksoisitsemurhan rakastajansa – siis 1934:n päähenkilön – kanssa. Aluksi tämä tuntuu epäuskottavalta: onhan … Lue loppuun →

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #174: Tuntemattomalle jumalalle

John Steinbeckin romaani Tuntemattomalle jumalalle on tarinaltaan yhtä aikaa hirmuisen yksinkertainen ja vahva. Väittäisin jopa, että romaani on myös juuri sopivan mittainen. Sillä ei ole juuri mitään tekemistä sivumäärän kanssa. Tarinassa kerrotaan tarpeellinen eikä juuri mitään muuta. Tarinan edetessä tarpeeton … Lue loppuun →

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Yhdeksästoista runo: Lisää aiotun anopin vaatimuksia

Kalevalan yhdeksännessätoissa runossa Pohjolan emäntä jatkaa kohtuuttomuuttaan, mutta antaa lopulta tyttärensä Ilmariselle. Väinämöinen harmittelee. Pohjolan tytär ja Ilmarinen haluaisivat toisensa, mutta tuleva anoppi vaatii tunnetusti liki mahdottomia: täytyy kyntää se kyinen pelto, sitten pyydystää sekä Tuonelan karhu että Manalan susi … Lue loppuun →

Kategoriat: Kalevala | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #173: Kuikkajärvi

Tarinat etenevät ajassa. Mutta mikä pakko niiden on edetä alusta loppuun? Tai jos erotetaan esine ja sisältö, niin onko kirjan tarinan loppu samassa kohdassa, jossa kirja loppuu. Voisi sanoa, että E.L. Doctorowin Kuikkajärvi etenee epäjärjestyksessä. Mutta eihän kirjoittaja varmastikaan tehnyt … Lue loppuun →

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Keltainen kirjasto #172: Tervanukke

Joskus kirjassa kerrotaan paljon ja juurta jaksain. Joskus jotain jätetään kertomatta, ja joskus juuri se jokin tuntuu hirmuisen merkittävältä. Toni Morrisonin Tervanukke tuntuu jättävän jotain kertomatta, ja tämä jakso tekee sen tarinasta yllättävällä tavalla mielenkiintoisen. Tain sitten lukiessa tarkkaavaisuuteni vain … Lue loppuun →

Kategoriat: Keltainen kirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti